Museoviraston historiaa

Muinaisjäännösten suojelu Ruotsin vallan aikana

Ruotsissa kiinnostuttiin omasta historiasta ja muinaisjäännöksistä jo suurvalta-ajalla, jolloin valtakunnan menneisyys haluttiin nähdä kunniakkaana ja mahtavana. Muinaisjäännösten harrastuksella oli sekä ulko- että sisäpoliittisia ulottuvuuksia. Aihepiiri liittyi ajan muuhunkin tieteelliseen harrastukseen. Ilmiö oli yleiseurooppalainen. Se kytkeytyi myös samanaikaiseen valtionhallinnon kehittämiseen.

Monet alan toimintatavat ja -käytännöt kuten kulttuurimuistojen luettelointi muotoutuivat jo 1600-1700 luvuilla. Myös julkisten ja yksityisten kokoelmien muodostaminen alkoi. Vuonna 1666 julkaistiin muinaisjäännöksiä suojeleva plakaatti ja perustettiin antikviteettikollegio, jonka tehtävänä oli kartoittaa ja tutkia arkeologisia ja historiallisia muinaisjäännöksiä. Irtaimiin esinelöytöihin kiinnitettiin huomiota myös yleisessä laissa vuodelta 1734.

Muinaistieteellisen toimikunnan perustaminen

Autonomian aikana Suomessa virisi voimakas historian harrastus; kansakunnalle haluttiin hahmottaa oma historia, vaikkei valtiollista itsenäisyyttä vielä ollutkaan. Harrastus kehittyi erityisesti yliopiston ja tieteellisten seurojen piirissä. Restaurointinäkökulmia sisältyi jo hyvin varhain, 1800-luvun puolivälistä lähtien, rakennushallinnon toimintaan. Ajatus Suomen kansallismuseosta syntyi 1870-luvulla. Vanhoja esineitä kerättiin ja niitä säilytettiin yliopiston historiallis-kansatieteellisessä museossa. 1800-luvun lopulla havahduttiin myös siihen, että keskiaikaiset linnat ja kirkot olivat rapistumassa tai jäämässä kaupungistuvan ja teollistuvan yhteiskunnan rakentamishankkeiden jalkoihin.

Vuonna 1883 annettiin muinaismuistoasetus, joka koski sekä kiinteitä muinaisjäännöksiä että irtaimia esineitä. Asetus velvoitti kansalaiset ilmoittamaan löytämistään muinaisjäännöksistä ja määräsi rangaistuksen niiden turmelemisesta.

Arkeologisten ja historiallisten kulttuurimuistojen tutkimusta ja suojelua varten perustettiin vuonna 1884 Muinaistieteellinen toimisto (Arkeologisk Komission). Sen johdossa oli valtionarkeologi ja jäseninä yliopiston, Tiedeseuran, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Suomen Historiallisen seuran ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen edustajat. Toimistosta alettiin vuodesta 1908 lähtien käyttää nimitystä Muinaistieteellinen toimikunta.

Vuonna 1893 maan tärkeimmät kulttuurihistorialliset museokokoelmat yhdistettiin Muinaistieteellisen toimikunnan alaisuuteen Valtion historialliseksi museoksi, joka käsitti arkeologisen, kulttuurihistoriallisen ja kansatieteellisen osaston. Kansallismuseo-rakennuksen valmistuttua museo avattiin vuonna 1916 yleisölle nimellä Suomen kansallismuseo.

Muutos Museovirastoksi

Ajan myötä Kulttuurimuistojen vaaliminen kehittyi valikoitujen monumenttien suojelusta nykyiseksi kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön vaalimiseksi. Suojelulainsäädäntö kehittyi (muinaismuistolaki 1963, rakennussuojelulaki 1964, 1985) ja kulttuuriympäristö integroitui maankäytön suunnitteluun (maankäyttö- ja rakennuslaki 2000).

Vanhempien kulttuuri-ilmiöiden rinnalle nousi myös uusia näkökulmia kuten työväenkulttuuri sekä teollisen yhteiskunnan ja nykyhetken tallennus ja tutkimus.

Kehityksen myötä Muinaistieteellinen toimikunta muutettiin1972 Museovirastoksi.