Metsänkäyttö ja arkeologiset kohteet
Arkeologisten kohteiden suojelun ja metsänkäsittelyn voi yleensä sovittaa yhteen varsin vähäisin toimenpitein. Metsänkäyttöilmoitukset tulevat Suomen metsäkeskuksesta automaattisesti tiedoksi museoviranomaiselle, mikäli ilmoitettu metsätoimenpide sijaitsee 200 metrin säteellä muinaisjäännösrekisteriin merkitystä kohteesta.
Muinaisjäännösrekisterissä on muinaisjäännösten lisäksi myös muita kulttuuriperintökohteita, jotka yleensä ikänsä puolesta eivät kuulu muinaismuistolain piiriin. Myös ne ovat muistoja aiempien sukupolvien elämästä ja toiminnasta metsissä ja siten säilyttämisen arvoisia. Niiden osalta suositellaan toimittavan samoin kuin kiinteiden muinaisjäännösten suhteen. Metsäkeskuksen ilmoituksesta annetaan metsänkäyttöilmoituksen laatijalle lausunto, jossa kerrotaan kohteen status (muinaisjäännös vai muu kulttuuriperintökohde), luonne ja sijaintitiedot toimenpidekuviolla sekä annetaan tapauskohtaiset ohjeet metsänkäsittelystä.
Metsätoimenpiteiden suunnittelu
Vaikka itse muinaisjäännös on rauhoitettu, sijaintiympäristön vallitseva maankäyttö, kuten metsätalous, on sallittua. Metsätoimenpiteissä muinaisjäännös on kuitenkin otettava huomioon, tämä vaatimus kuuluu myös molempiin metsäsertifiointikriteereihin (PEFC ja FSC). Parasta olisi, jos muinaisjäännökset saataisiin merkittyä tilan metsäsuunnitelmaan samalla tavalla kuin muutkin metsän monimuotoisuudelle arvokkaat kohteet. Muinaisjäännöskohteet ovat useimmiten pienialaisia, eikä niiden huomioon ottaminen metsätaloustoimissa aiheuta kohtuutonta vaivaa tai lisäkustannuksia. Usein metsätoimenpiteet edistävät arkeologisen kohteen säilymistä.
Muinaisjäännös tulee aina merkitä maastoon esimerkiksi kuitunauhoilla ennen töiden aloittamista. Samalla on varmistuttava, että kohde on kaikkien alueella toimivien tiedossa. Ajantasaisin tieto alueen muinaisjäännöksistä löytyy Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Vaikka hakkuun suunnittelijalla olisikin käytössään ajantasaiset muinaisjäännöstiedot, kohteen havaitseminen maastossa tai ainakin sen rajaaminen voivat vaatia asiantuntijan apua. Museovirastoon tai lähimmän maakuntamuseon arkeologiin voi ottaa yhteyttä, jos uudistusalalla hakkuun suunnitteluvaiheessa huomataan tai tiedetään olevan muinaisjäännöksiä tai sellaisiksi epäiltäviäkin kohteita. Usein jo pelkkä puhelinsoitto riittää selvittämään, minkälaiset toimenpiteet alueella ovat mahdollisia ja tarvitaanko yhteistä maastokäyntiä. Jos tehdään yksinomaan harvennusta, yhteydenotto ei ole välttämätöntä, kunhan ajourat suunnitellaan huolellisesti eikä näkyviä rakenteita vahingoiteta.
Muinaisjäännöstä ei saa peittää
Harvennushakkuu on yleensä muinaisjäännöksen kannalta myönteinen toimenpide. Kun muinaisjäännöstä ympäröivä maisema avartuu, kohde tulee näkyville ja sen säilyttäminen on helpompaa. Harvennuksen yhteydessä kaikki muinaisjäännösrakenteen päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut tulisi poistaa.
Uutta puustoa ei myöskään tule kasvattaa rakenteissa. Taimikonhoitovaiheessa ja myöhemminkin muinaisjäännöksen säilyminen on helpompaa, jos kohde pidetään puustosta vapaana, jolloin se erottuu ympäristöstään selvästi.
Puutavara varastoidaan aina etäälle muinaisjäännöksestä ja hakkuutähteet pyritään korjaamaan pois rakenteiden päältä ja lähietäisyydeltä myös harvennushakkuissa.
Maanpintaa ja rakenteita ei saa rikkoa
Hakkuutyöt muinaisjäännösalueella on suositeltavinta tehdä talvella erityisesti huonosti kantavilla mailla. Jotkut muinaisjäännösalueet ovat erityisen herkkiä vahingoittumaan ja silloin metsurin käyttö on suositeltavaa. Näissä tapauksissa saattaa myös olla tarpeen kattaa ajourat oksilla ja latvuksilla tai juontaa kaadetut puut pois vinssitraktorilla. Rakenteiden ylitse ei saa ajaa edes maan ollessa roudassa tai lumen peittämänä.
Suurin osa metsätalouden toimenpiteiden muinaisjäännöksille aiheuttamista vahingoista tapahtuu koneellisen maanmuokkauksen yhteydessä. Muokkaus merkitsee nimittäin kohteen osittaista, joskus jopa täydellistä tuhoutumista. Maanpinnan alla olevat kohteet ovat vaikeita, koska rauhoitetun alueen rajaaminen ja muokkausohjeiden antaminen ilman tutkimusta ei useinkaan ole mahdollista. Usein näkyvätkään merkit eivät anna luotettavaa kuvaa muinaisjäännöksen koko laajuudesta. Samaan kohteeseen voi sisältyä myös erityyppisiä muinaisjäännöksiä, esim. röykkiöiden välisillä alueilla saattaa olla maanalainen asuinpaikka. Siksi muinaisjäännösalueella koneellinen maanmuokkaus ei ole sallittua.
Jos uudistusalalla on yksittäisiä röykkiöitä, tervahauta tms. pienialainen muinaisjäännös, muokkaaminen niiden lähistöllä on toki mahdollista. Varminta on kuitenkin jättää kohteen ympäriltä muokkaamatta laajempi, maastoa mukaileva alue. Myös kantojen poisto on muinaisjäännöksille todella tuhoisaa. Siksi toimenpidettä ei voi tehdä muinaisjäännösalueilla eikä niiden läheisyydessä. Uudistusala voidaan kulottaa, jos muinaisjäännös säilyy vahingoittumattomana.
Harkitse vaihtoehtoja
Uudistamiseen liittyvän rajoitteen vuoksi muinaisjäännösalueella ja sen välittömässä ympäristössä suositellaan käytettävän ns. jatkuvan kasvatuksen menetelmiä, jolloin vältytään koneelliselta maanmuokkaukselta. Toinen vaihtoehto on käyttää erityishakkuutapoja, jolloin metsikön kiertoaika pitenee. Erityishakkuutapojen käyttö sopii ja tukee myös alueen maisema- ja virkistyskäyttöarvoja ja ne sisältyvät metsälaissa (1093/1996, uudistus 1085/2013) esitettyihin uusiin metsänkasvatusohjeisiin.