Patsaskiistan finaali

Julkinen taide herättää aina keskustelua ja usein myös kiistaa. Näin kävi, kun Sakari Topeliukselle haluttiin muistomerkki Helsinkiin. Kuvanveistäjä Ville Vallgren oli jo vuonna 1909 esittänyt ehdotuksensa Topeliuksen muistomerkiksi. Näköispatsaan luonnoksen Topeliusta ympäröivät lapset koettiin tuolloin liian ranskalaisiksi eikä ehdotusta toteutettu.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Svenska Litteratursällskapet SLS järjesti Topeliuksen patsaskilpailun, jonka voittajaksi nousi kuvanveistäjä Gunnar Finne ehdotuksellaan ”Taru ja Totuus”. Voittajateos aiheutti valtavan myrskyn lehdistössä. Yleisön oli vaikea hyväksyä satusetä Topeliukselle vertauskuvallista veistosta. Hahmojen alastomuutta ei myöskään pidetty sopivana. Kansallisrunoilijalle haluttiin näköispatsas. Kaikesta huolimatta ”Taru ja Totuus” -teos tilattiin.

Vuonna 1931 yksityiset kansalaiset tekivät aloitteen Topeliuksen patsaan toteutettamiseksi Ville Vallgrenin ehdotuksen mukaan. Topeliuksen muistomerkin rinnakkaisteos ”Topelius ja lapset” ehti valmistua ensin ja juhlallinen paljastustilaisuus järjestettiin Ratakadun puistikossa 13.5.1932. Tilaisuutta kunnioitti presidentti P. E. Svinhufvud ja muita kärkipään poliitikkoja sekä suuri määrä tavallisia kansalaisia. ”Taru ja Totuus” paljastettiin viisi kuukautta myöhemmin Esplanadin puistossa ja paikalla oli huomattavasti vähemmän yleisöä. Sanomalehti Hufvudstadsbladetin kuvaajan Hugo Sundströmin lehtikuvissa näkyy tilaisuuksien ero.

Hugo Sundström (s. 1907) toimi HBL:n, Svenska Pressenin ja Nya Pressenin päävalokuvaajana vuodesta 1928 aina kuolemaansa saakka 1973. Hän oli HBL:n ainoa kuvaaja 1950-luvulle asti. Sotavuosina 1939–1944 Hugo Sundström toimi TK-kuvaajana. Hän oli vuonna 1947 perustetun Suomen Lehtikuvaajain Kerhon perustajajäsen.

Helsinkiläinen Sundström työskenteli valokuvaavana kemigrafina kuvalaattalaitos Kuvan sivukonttorissa, kun HBL osti sen henkilökuntineen 1920-luvun lopulla. Hänet pestattiin lehtikuvaajaksi lähes heti. Sundström oli tunnettu asiallisuudestaan ja täsmällisyydestään ja kerrotaan että hän ei koskaan sairastanut. Toimittajat saattoivat luottaa siihen, että kuvaaja tuo mukanaan ainakin yhden julkaistavissa olevan kuvan.

Valokuvauslaitteisto oli nuoren Sundströmin lehtikuvaajauran alussa raskasta. Lehtikuvaajana toimiminen ilman autoa oli vaikeaa. Sundströmin kuljetusapuna ja luotettavana opastajana toimi 15 vuotta vanhempi Akseli Neittamo, jonka autolla kuvauspaikoille usein ajettiin. Pitkän työpäivän jälkeen he menivät ravintola Königiin virkistäytymään ja keskustelemaan päivän tapahtumista. Myöhemmin myös lehtikuvaaja Osvald Hedenström liittyi miesten seuraan.

Sundström tuskin tiesi mihin ryhtyi, kun hänet palkattiin lehtikuvaajaksi. Laattalaitoksen sisätilat vaihtuivat ulkotöihin. Paikallaanolo vaihtui rientämiseksi paikasta toiseen. Töitä tehtiin aamusta iltaan. Työtehtäviin kuului paitsi valokuvaaminen, myös negatiivien kehitys ja valokuvien kopiointi. HBL:n kuvapalvelu välitti vuodesta 1931 valokuvia ulkomaille, kotimaan maakuntalehtiin ja möi niitä myös yksityisille ihmisille. Lehtikuvia ripustettiin toimitalon katutason näyteikkunoihin ja vitriineihin houkuttelemaan ostajia.

Hugo Sundströmin kuusi vuosikymmentä kestäneen uran aikana valokuvauksen tekniikka kehittyi, kamerat kevenivät ja lasinegatiivit vaihtuivat laakanegoihin ja rullafilmiin. Sundström ehti taltioida lähes kaikki aikansa tärkeimmät uutistapahtumat.

HBL:n vanha kuva-arkisto lahjoitettiin Journalistinen kuva-arkisto JOKA:lle 2021. Projektiin liittyvää aineistoa osoitteissa museovirasto.finna.fi/joka ja www.kulttuuristaperinnoksi.fi/2022/hauraat-kuvat-nuoresta-suomesta.

Teksti: Joanna Maltzeff

Kamera 7/2022