Mansien mailla
Kielentutkija Artturi Kannisto Siperiassa 1901–1906.
Suomalais-ugrilainen Seura lähetti ennen ensimmäistä maailmansotaa kymmeniä tutkijoita suomensukuisten kansojen pariin. Mansien (vogulien) mailla ei ollut sitten August Ahlqvistin (kolme tutkimusmatkaa 1858, 1877, 1880) käynyt kukaan suomalainen kielentutkija. Seura piti tärkeänä, että tämän kuolemaisillaan olevan kansan kielen ja kansanrunouden tutkimusta jatkettaisiin. Vuosisadan vaihteessa manseja oli vielä noin 10 000, mutta venäläistyminen oli jo voimakkaasti käynnissä asuinalueen eteläisissä osissa. Seura valitsi tutkimusmatkalle Artturi Kanniston.
Kannisto matkusti Venäjälle Tobolskin ja Permin kuvernementteihin mansien keskuuteen ja viipyi matkallaan 1901–1906. Matkansa alussa Kannisto hankki itselleen vankat suositukset ja määräyskirjat, sillä Siperiassa niin esivalta kuin rahvaskin suhtautui epäluuloisesti kaikkiin vieraisiin. Matkaa tehtiin vuodenajasta riippuen reellä tai veneellä, ja matkakilometrejä kertyi yli 4000.
Kanniston päätehtävänä oli mansien kielen tutkiminen. Kaikista suomalais-ugrilaisista kielistä mansin kieli on lähinnä unkaria. On osoitettu, että vielä noin 1000 eKr. unkarilaisten, mansien (vogulit) ja hantien (ostjakit) esi-isät muodostivat yhtenäisen ratsastajaväestön Uralin eteläpuolisilla aroilla.
Toiseksi tavoitteekseen Kannisto oli asettanut mansien olojen kuvaamisen. Mansien perinteisiä elinkeinoja olivat metsästys, kalastus ja poronhoito. Eteläisille asuinalueille oli juurtumassa vähäisessä määrin karjanhoito, ja aivan eteläisimmät mansit viljelivät myös maata.
Työpäivät olivat pitkiä: aamukahdeksasta iltayhdeksään Kannisto työskenteli kielimestarin kanssa, joka oli syntyperäinen kielenpuhuja. Välillä pidettiin vain lyhyet ruoka- ja teetauot. Olosuhteet olivat hyvin ankarat. Kannisto kuvaa Päivälehden kirjoituksessa 11.6.1903 yöpymistään poronnahoilla peitetyssä kodassa: ”Yön vietto tällaisessa kodassa ei tottumattomalle ole erittäin hauskaa, jalat pyrkivät palelemaan huopatossuissakin, ja kun aamulla herää, saa ensi työkseen ruveta sulailemaan partaansa irti turkinkauluksesta.”
Kannisto viihtyi mansien parissa. He kohtelivat ”keisarin lähettämää virkamiestä” kunnioittavasti. Hän onnistui saamaan heidän luottamuksensa. Kirjeessään sisarelleen v. 1902 Kannisto kertoo: ”Toisena vastuksena on vogulien epäluuloisuus … Mutta olenpa saanut heissä niin paljon luottamusta, että ovat päästäneet minun uhritoimituksiaan katselemaan ja valokuvaamaan”.
Tutkimusmatkalta kertyi suuri määrä aineistoa Suomeen tuotavaksi: noin 30 000 sanalippua yhdestätoista murteesta, fonografilla vahalieriöille tallennettuja kansansävelmiä, esineitä, valokuva-aineistoa ja erilaisia arkistotietoja (mm. eri kylien mansien lukumäärät).
Artturi Kanniston (1874–1943) ottamia valokuvia ja kuvia hänen keräämistään esineistä voi katsoa www.finna.fi - ja www.museovirasto.finna.fi -palveluista.
Teksti: Jaana Onatsu
Kamera 5/2021
Vogulinainen kansanpuvussa. Kuva: Artturi Kannisto 1905-1906 / Museoviraston Kuvakokoelmat
Ala-Lozvalla, paluumatkalla Permin läänistä. Kuva: Artturi Kannisto 1903 / Museoviraston Kuvakokoelmat