Vienan kaunis emäntä
Valokuvat pysäyttivät ja tallensivat hetkiä Vienan Karjalassa käydyistä heimosodista.
Yleiseurooppalaisen kansallisen herätyksen innoittamana suomalaiset kansanperinteen kerääjät suuntasivat 1800-luvulla Karjalaan. Tähän herätysliikkeeseen kytkeytyy tarina, jonka myötä keräily jatkui 1900-luvulle.
Tarinan ja kuvituksen päähenkilöt ovat Ilmari Calamnius (Kianto), I. K. Inha, Sakari Pälsi, A. O. Väisänen sekä "Vienan kaunis emäntä".
Kiinnekohtina ovat vuodet 1896, 1921–1922 ja 1942. Niitä yhdistävät Venäjän vaihtelevien hallintojen epäoikeudenmukaiset, sopimusten vastaiset ja laittomatkin toimenpiteet: sortokausi, vuoden 1920 Tarton rauhansopimus ja siihen kytkeytyvät tapahtumat sekä vuosien 1939–1944 sota.
Nämä kaksi erilaista valokuvaa on otettu Vienan Karjalassa heimosotien yhteydessä.
Pääkuvan otti A. O. Väisänen: suomalaisen kansanmusiikin ja muiden suomensukuisten kansojen perinnemusiikin kerääjä ja tutkija vuonna 1918, kun hän oli matkalla Röhön kylään Vienassa. Oikeanpuoleisin ratsastaja on Kianto ja etualalla poseeraa ”ryhmänjohtaja", helsinkiläinen taiteilija Alvar Kangasmaa.
Toisessa kuvassa on nimettömäksi jäävä venetjärveläinen emäntä. Kauniin, mutta jo ikääntyvän emännän ohella kuvaa hallitsee naisen kädessään pitelemä palava päre. Kuvan otti Sakari Lemmitty Pälsi, tunnettu arkeologi, tutkimusmatkailija, kansatieteilijä, kirjailija ja valokuvaaja, josta tuli Suomen Kansallismuseon esihistoriallisen osaston johtaja.
Itä-Karjala ei ollut maailmaa kiertäneelle Pälsille tuttu ennen hänen sotareportaasimatkaansa vuosina 1921–1922, eikä hän aina tuntunut tietävän, missä milloinkin liikkui.
Pälsi matkasi talvella 1921–1922 erääseen pirttiin, jossa kävi ilmi, että emäntä oli oululaista sukua ja sukuperästään ylpeä. Pälsi oivalsi, että tässähän on kaunis tyttö, josta I. K. Inha oli aiemmin puhunut.
Tarina kertoo, että nuori opiskelija Calamnius (Kianto) lähti kesällä 1896 kohti itää, Vuokkiniemen praasniekkajuhlille. Paluumatkalla hän päätyi Larintalon pirttiin, jonka omisti Suomessakin tunnettu venetjärveläinen lehmäkauppias. Hän kohtasi myös pirtin emännän, jota I. K. Inha oli liehitellyt jo kahta vuotta aikaisemmin.
Pälsi kertoi emännälle Inhan olevan yhä emännätön. Nainen tuumaili tähän: ”Aina vaan kirjojensa kanssa, ei se ennenkään muusta välittänyt.”
Pälsiä harmitti emännän ylimielisyys, ja hän kiusoitteli tätä. Tultuaan sanan säilällä tyrmätyksi mies päätti imarrella tätä ja tokaisi epäkohteliaasti talon vanhimmalle tyttärelle: ”Äitisi on nuorena ollut sinua kauniimpi.” Isäntä pamautti yhtä epäkohteliaasti: ”Paljonkin.” Pälsi tuumaili isännän oppineen paljon ylpeän kaunottaren aviomiehenä olosta.
Pälsi liitti myös vuoden 1942 kirjaansa naisen kuvan ja kuvatekstin:
”Kaksikymmentä vuotta sitten karjalainen nainen vapaasti hallitsi kotiaan, lypsi lehmäänsä ja poltti pärettään. Sorron, sodan ja pakolaisuuden jälkeen nämä itsetietoiset emännät jälleen pääsevät kadotettuun valtakuntaansa.”
Teksti: Petri Minkkinen
Kamera 10–11/2019
Lähteet:
Raija-Liisa Kansi (toim.): Ilmari Kiannon Vienan Karjala. Erään Suur-Suomi unelman vaiheita. Helsinki/Keuruu: Otava, 1989.
Sakari Pälsi: Karjalan talviteillä. Helsinki: Otava, 1922.
Sakari Pälsi: Voittajien jäljissä. Sodanaikaisen Aunuksen oloja ja elämää. Helsinki: O. Y. Suomen Kirja, 1942.
Erkki Räikkönen: Heimokirja. Helsinki: Otava, 1924.
Karjalainen emäntä pirttinsä ovella. Kuva: Sakari Pälsi / Museoviraston Kuvakokoelmat (HK7981:147.39A)