Värjätyt daguerrotypiat
1800-luvun daguerrotyyppeihin on lisätty punaa poskiin.
Daguerrotypia oli ensimmäinen laajemmalle levinnyt valokuvausmenetelmä, joka sai nimensä Luis-Jacques-Mandé Daguerren mukaan. Menetelmä julkistettiin vuonna 1839 ja ensimmäiset suomalaiset daguerrotyypit tunnetaan vuodelta 1842. Menetelmä oli käytössä 1840- ja 1850-luvulla, jonka jälkeen muut helpommat kuvanvalmistusmenetelmät valtasivat alaa.
Museoviraston kokoelmissa on muutama daguerrotyyppi, jotka on värjätty. Marie von Salza und Lichtenauta esittävä, vuonna 1852 Saksan Dresdenissä otettu kuva on alkuperäisissä kehyksissään ja kuva-ala on kokonaan värillinen. Toinen esimerkki taidokkaasti värjätystä daguerrotyypistä on suomalaisen Fredrik Rehnströmin Fiskarsissa 11.9.1850 ottama. Kuvassa Henrik August Almqvistin kasvot ja kädet on väritetty hyvin luonnollisen näköisesti.
Marie (Mary) von Salza und Lichtenau (omaa sukua Tunder) on mahdollisesti Pietarissa vuonna 1836 syntynyt aatelissuvun jäsen. Hän meni naimisiin saksalaisen Hermann von Salza und Lichtenaun kanssa ja asui siitä lähtien Dresdenissä. Rehnströmin mallina ollut Henrik August Almqvist (1806–1887) puolestaan toimi kirjanpitäjänä Fiskarsin ruukissa. Fredrik Rehnström on tunnetuin suomalaisista daguerrotypisteistä, ja hän oli arvostettu valokuvaaja jo omana aikanaan.
Daguerrotyypin pohjamateriaali on kuparilevy, jonka pinnalla on ohut hopeakerros. Daguerrotyyppi valmistettiin suoraan kamerassa valottamalla, joten kuvasta ei ole olemassa kopioita ja se on aina peilikuva kohteestaan. Kuva on mustavalkoinen, ja sen pinta on heijastava. Daguerrotyyppi on negatiivi mutta näyttää positiivilta sopivasta kulmasta katsottuna. Kuvan pinta muodostuu pienistä hopeakiteistä, joten kuva ei koskaan voi olla rakeinen. Valotettu kuvalevy kehitettiin elohopeahöyryssä. Kuvien valmistus oli paitsi vaarallista, sekä myös kallista.
Museoviraston kokoelmista löytyy yhteensä 86 daguerrotyyppiä, jotka ovat peräisin useilta lahjoittajilta. Kokoelmien kaikki kuvat ovat muotokuvia. Suomessa on olemassa myös joitakin maisemakuvia. Mutta kuvausmenetelmän vaatiman pitkän valotusajan ja kuvan kalleuden vuoksi suurin osa daguerrotyypeistä on henkilökuvia varakkaista ihmisistä.
Muotokuvan yksityiskohtia korostettiin joskus jälkikäteen lisättävillä väreillä. Korostuksia tehtiin esimerkiksi lisäämällä kultamaalia puvun yksityiskohtiin tai koruihin. Joskus kuviin on lisätty hieman punaa poskiin. Värin lisääminen kuvaan oli hienovaraista työtä. Kuvaan tiputettiin seos väripigmenttiä ja arabikumia. Tämän jälkeen puhallettiin kevyesti, jolloin väri kosteuden vaikutuksesta kiinnittyi kuvan pinnalle.
Kaikki Museoviraston kuvakokoelmien ja Kansallismuseon daguerrotyypit on digitoitu ja julkaistu Daguerreobase-tietokannassa, www.daguerrobase.org, sekä Finnassa, www.finna.fi.
Teksti: Nina Repo
Kamera 3-4/1015
Marie von Salza und Lichtenaun taidokkaasti väritetty kuva on vuodelta 1852. Kuva: Museovirasto (H6955:4)