Rakennussuojelu nyt: Valtion rakennusperinnön tulevaisuus?

Vajaakäyttöisyyden dilemmat

Valtiolla on käytössään erilaisia toimitiloja hieman alle kuusi miljoonaa neliömetriä, josta noin viidennes on toimistotilaa ja loput erilaisia toiminnan tiloja, kuten oikeussaleja, kulttuuritiloja, poliisilaitoksia, laboratorioita ja varastoja. Valtion kiinteistö- ja toimitilastrategiat (2021) jatkavat omistusten ja toimintojen keskittämistä ja ohjaavat luopumaan käytöttä jäävistä kiinteistöistä. Suuntaus näkyy eri puolilla Suomea jo niin, että jopa vanhimmille lääninhallitusten rakennuksille, ”alueellisille valtioneuvoston linnoille”, on ollut vaikea osoittaa käyttöä. Tyhjillään ovat Engelin lääninhallitukset Mikkelissä (1843) ja Hämeenlinnassa (1834), ja niihin etsitään parhaillaan ratkaisuja. Kuopiossa (Kiseleff, 1882) tässä näytetään onnistuneen.

Valtion kokonaisuudessa yhtälö, jossa kiinteistöjen kunnossapito kiinnittyy niiden vuokratuottoon ja käyttöön, on vahvistanut ajatusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ongelmallisesta vajaakäyttöisyydestä ja ”kannattamattomuudesta” sen sijaan, että lähtökohtana olisivat niiden arvot ja pitkäjänteinen vaaliminen. Nykytilanteessa on selvää, että valtion luopuminen kiinteistöistään jatkuu. Museovirasto on esittänyt johdonmukaisesti valtion vanhimman ja keskeisimmän rakennusperinnön pitämistä valtion omistuksessa ja sen asettamista etusijalle valtiokäyttöjä sijoitettaessa. Uusien rakennusten tuottaminen tilanteessa, jossa meillä on runsaasti valmiita rakennuksia, on harvoin perusteltua.

Uusi hallituskausi, uusia mausteita?

Valtioneuvoston linnan peruskorjaushankkeen lisäksi tuore Orpon hallitusohjelma (16.6.2023) sisältää useita muitakin valtion rakennusperintöön vaikuttavia kirjauksia. Mukana on julkisen sektorin tilaohjelma, jonka tavoitteena on tehostaa tilakustannuksia merkittävästi pandemian jälkeistä työn murrosta vastaavaksi. Lyhytjänteisinä, suurina muutoksina toteutettuna tämä voi olla rakennusperinnölle riski – ja tulla myös taloudellisesti kalliiksi.

Oma vaikutuksensa rakennusperintöön voi olla valtion aluehallintoon kaavailluilla muutoksilla. Tyhjien tilojen osalta tilannetta vaikeuttaa se, että myös kunnilla on samaan aikaan vastaavia pulmia. Puolustusvoimien toiminnalle tärkeät investoinnit koskettavat nekin kovalla kädellä rakennusperintöä. Toisaalta ohjelmassa todetaan myös, että valtio haluaa vahvistaa houkuttelevuuttaan työnantajana. Valtion rakennusperintö tulisi nähdä houkuttelevuuden osana, vetovoimatekijänä.

Työn muutos lyhyt, rakennusperintö pitkä?

Työn muutoksesta ja sen vaikutuksista työtiloihin on puhuttu paljon. Koronapandemian myötä laajentunut etätyö tyhjensi myös valtion toimitiloja. Asiantuntijatyö siirtyi kotitoimistoihin, palautuminen on ollut hidasta ja monitilatoimistot kaikuvat osin tyhjyyttään myös Helsingin keskustassa. Valtio hakee etätyöstä myös jatkossa säästöjä tilakustannuksiin. Toimistotyökulttuuri on kuitenkin edelleen murroksessa, samoin tarvittavien tilojen malli. Emme vielä näe kuin lähietäisyydelle. Pitkäjänteiset ratkaisut säästävät rakennusperintöä ja rahaa. Niiden pohjaksi tarvitaan malttia ja tutkittua tietoa.

Työn muutokset ovat olleet nopeita, ja ihmisten lisäksi tiloilta on vaadittu joustavuutta ja muutoskykyä. Valtion toimitiloissa on 2000- ja 2010-luvulla toteutettu railakkaasti tilaohjelmaa, jossa kaikki on muokattu monitilaksi. Onko se jo nyt vanhentunut ja tulokset purettava seuraavan murroksen tieltä? Investoinnit tuskin ovat ehtineet maksaa itseään takaisin. Ei ole taloudellisesti tai kulttuuriperinnön kannalta kestävää rakentaa tiloja taajaan tulevien työkulttuurin murrosten myötä aina uudelleen. Arvokkaan rakennusperinnön kohdalla on oikein kysyä, miten se kestää nopeat muutokset ja voimmeko valita toisin?

Valtion rakennusperinnön ytimessä

Erityisenä esimerkkinä moninaisista muutostarpeista ovat valtioneuvoston korttelit, jotka ovat valtakunnallista kulttuuriperintöä osana pääkaupungin empirekeskustaa, Senaatintorin ympäristöä sekä keskeisintä valtionhallinnon arkkitehtuuriperintöä. Kun suuriruhtinaskunnan pääkaupunki aikanaan rakennettiin Helsinkiin, Senaatin (nyk. Valtioneuvoston) linnan kortteli varattiin valtion keskushallinnolle, joka sijoittui sinne käytännössä kokonaan, kunnes hallinto vähitellen kasvoi ulos korttelista ja instituutioille (kuten Valtionarkisto, Suomen pankki, ministeriöt, keskusvirastot) rakennettiin omia tiloja lähistölle.

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan ”valtioneuvoston ja sen ministeriöiden yhteistyön ja tuloksellisen toiminnan edistämiseksi uudistetaan ja peruskorjataan valtioneuvoston linnan korttelien toimitilat, jonne kootaan valtioneuvoston johtorakenteita”. Aikanaan korttelista muualle siirtynyt hallinto näyttäisi nyt tilankäytön tiivistyessä olevan palaamassa osin takaisin. Muutosta on suunniteltu jo useita vuosia valtioneuvoston toiminnan tehostamista ja turvallisuusnäkökohtia painottaen. Laskelmat työtilatarpeista ovat pandemiaa edeltävältä ajalta.

Valtioneuvoston linnan vaiheittain rakennetussa, useassa eri vaiheessa korjatussa ja modernisoidussa korttelissa on 200 vuotta valtionhallinnon historiaa. Valtion läsnäolo ja toiminta valtakunnan ykköspaikalla on tärkeä arvo sinänsä, myös historiallisesti ja symbolisesti. Kyse on paitsi rakennuksista myös aineettomista arvoista. Tämän perinnön vaaliminen sisältyy valtion ydintehtäviin, ja esitettyjen muutosten tulee palvella alkuperäisen käyttäjän, valtion, tarpeita.

Museovirastosta olennaista on säilyttää, korjata ja kehittää korttelia ottaen huomioon kokonaisuuden ja sen keskeisten rakennusten kulttuurihistorialliset ja arkkitehtoniset arvot sekä valtioneuvoston työn tarpeet ja näiden molempien jatkuvuus. Tärkeitä ovat myös valtioneuvoston linnan kokonaisuuden keskeisten sisätilojen huolellinen suojelu ja korttelin sisäinen maailma, pihatilat.

Siinäpä tasapainottelutehtävä, varsinkin kun suunnitelmaan sisältyy myös rakennusperinnön kannalta kiperää, yli satavuotiaan painotalon purkamista edellyttävää uudisrakentamista. Aiempien aikojen tasapainoisen muutosten ja säilyttämisen yhdistelmän tulisi toteutua korttelin kokonaisuudessa myös jatkossa siten, että vanhimpien osien muutokset minimoidaan ja restauroivien ja säilyttävien toimenpiteiden laatu säilyy korkeana ja valtioneuvoston työskentely historiallisissa puitteissa on toimivaa.

Suojelun kohdentuminen ja tavoitteet näkyviksi

Valtioneuvoston linnan kokonaisuudesta on prosessin aikana tuotettu uutta tietoa, kuten rakennushistoriaselvityksiä (Okulus 2019–). Rakennusperintölain mukaisessa suojelupäätöksessä on aukikirjoitettu suojelun kohdentuminen ja tavoitteet. Ne on näin tehty näkyviksi, kaikkien tarpeisiin. Nämä ovat selkeitä parannuksia aiempaan. Suojelupäätös tausta-aineistoineen sekä rakennushistoriaselvitykset ovat julkisesti saatavilla. Korttelin pääosien jo aiemmin vakiintunut suojelu jatkuu ja vahvistuu tilanteessa, jossa erilaiset vaatimukset ovat tiukentuneet.

Mikäli painotalon purkamista edellyttävä laajennushanke etenee ja sekä mittakaavaltaan että vaikutuksiltaan merkittävä uudisrakentaminen toteutuu, on ensisijaisen tärkeää, että korttelipihan ympärille kiertyvä rakennusryhmä säilyy korttelin kokonaisuudessa pääroolissa ja nykyisen mukaisessa käytössä ja että uudisrakentaminen säästää alkuperäiset ulkokehän rakennukset rakennusteknisesti ja tilallisesti raskailta muutoksilta. Näitä seikkoja on Museovirasto tuonut esiin suunnittelun kuluessa. Tarkkoja paikkoja ovat jatkossa myös uudisrakentamisen laatu ja mittakaava, mistä näkökulmista mahdollista tarkempaa jatkosuunnittelua on syytä tarkasti arvioida. Olisi hyvä myös päivittää ennen pandemiaa tehdyt tilatarvearviot vastaamaan nykyhetkeä ja varmistaa, että hankkeen tavoitteet tukevat korttelin pitkäjänteistä kehittämistä.

Kestävyys lähtökohtana ja yhteistyö toimintatapana

Kokonaisuutena katsoen valtion tilojen tilanne on ongelmallinen: esimerkiksi toimistoja ei ole kestävää pitää pitkään vähällä käytöllä, kun valtio samaan aikaan haluaa säästää kustannuksissa ja vähentää tilojen energiankulutusta. Toisaalta riskinä ovat lyhytjänteiset ratkaisut ja ongelman (tyhjien kiinteistöjen) siirtäminen osin eteenpäin. Museovirasto kannattaa tarkkaa uudisrakentamisen puntarointia ja ensi sijassa jo rakennetun hyödyntämistä resurssiviisauden ja kestävyyden vuoksi.

Museovirasto toimii valtion hallinnossa kulttuuriperinnön asiantuntijavirastona ja on tässä mielessä aitiopaikalla vaikuttamassa myös valtion rakennusperinnön tulevaisuuteen. On ollut jo hyvän aikaa nähtävissä, että toimintatapoja täytyy jatkuvasti arvioida ja kehittää yhä kiperämmiksi muuttuvissa tilanteissa.

Tiivis yhteistyö valtion kiinteistöhaltijoiden kesken on ollut hyvänä suunnannäyttäjänä. Sen tuloksena on syntynyt esimerkiksi vakiintuneen suosion saavuttanut Valtio restauroi -seminaarisarja. Ajatuksena on ollut, että valtion rakennusperintö on kaikkien yhteistä omaisuutta, sillä on käyttöä sukupolvesta toiseen ja että sen tulisi olla esimerkillisesti ja kestävästi hoidettua. Perusperiaatteet ovat siis samoja kuin muussakin rakennusperintöä koskevassa työssämme: arvojen vaaliminen, säilyttävä korjaaminen, käytössä pitäminen ja yhteistyö.

Tuoreen hallituksen tavoitteena on Suomi, joka pärjää maailman myrskyissä. Niissä samoissa aallokoissa luovii rakennusperintömme, yksi yhteisistä peruskivistämme. Tarvitsemme sen vaalimiseen mukaan kaikki tahot. Valtion rakennusperintö, sen arvot ja tulevaisuus ansaitsee avoimen keskustelun.

Ulla Salmela

Osastonjohtaja, Kulttuuriympäristöpalvelut

Lisätietoja:

Valtioneuvoston linnaan liittyvät selvitykset: Raportit - Senaatti