Saamelaisarkeologian tutkimusta yhteistyönä

Osan Etelä-Suomen sisäosissa olevista muinaisjäännöksistä on tulkittu kuuluvan suomalaiseen eräasutukseen, vaikka kaikki merkit viittaavat pysyväisluonteiseen asutukseen – ei pelkästään sesonkiluonteiseen eräasutukseen. Emme tällä hetkellä kykene erottamaan Etelä-Suomen tai nykyisen saamelaisalueen ulkopuolisen alueen saamelaisiin liitettäviä muinaisjäännöksiä muinaisjäännösten joukosta – toisaalta emme aina pysty erottamaan myöskään suomalaisperäisiä muinaisjäännöksiä kokonaisuudesta. Pitäisikö meidän?

Saamelaisalueen arkeologinen tutkimus hajallaan

Saamelaismuseo Siida vastaa tällä hetkellä Lapin maakunnassa saamelaisten kotiseutualueen eli Utsjoen, Enontekiön, Inarin ja Sodankylän pohjoisosassa sijaitsevan Lapin paliskunnan alueen muinaismuistohallinnosta, mutta sillä ei ole kokonaisvastuuta saamelaisarkeologiasta koko Suomen alueella. Siida huolehtii myös pääasiassa oman alueensa arkeologisesta tutkimuksesta. Saamelaisarkeologiaa tutkiikin tällä hetkellä joukko yksittäisiä arkeologeja, joilla on takanaan kirjava valikoima taustaorganisaatioita – jotkut toimivat riippumattomina tutkijoina. Millään organisaatiolla ei varsinaisesti ole kokonaisvastuuta aiheesta. Pitäisikö Museoviraston kantaa siitä suurempi vastuu vai olisiko se pikemminkin Siidan tehtävä?

Museovirastolla, kuten muillakin viranomaisilla, on Saamelaiskäräjälain mukaisesti velvollisuus neuvotella kaikista laajakantoisista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana ja jotka koskevat saamelaisten kotiseutualueella esim. saamelaiskulttuuria. Tähän voidaan lukea myös arkeologisen kulttuuriperinnön tutkiminen. Tällä hetkellä käytäntönä on muun muassa ohjeistaa arkeologisia kajoavia tutkimuksia tekeviä tahoja tai henkilöitä pyytämään Saamelaiskäräjiltä ennakkosuostumus arkeologisiin tutkimuksiin. Tämän jälkeen Museovirasto päättää tutkimusluvan myöntämisestä. Ennakkosuostumusvelvoite koskee kuitenkin vain saamelaisten kotiseutualuetta, ei muuta Lappia, vaikka kohde olisikin tunnistettavissa saamelaisarkeologian piiriin kuuluvaksi.

Saamelaiskohteita myös kotiseutualueen ulkopuolella

Tavallisesti ajatellaan, että yliopistot kantaisivat vastuun tieteellisestä tutkimuksesta, mutta tällä hetkellä Lapin alueen arkeologinen tutkimus on kaiken kaikkiaan varsin vähäistä. Muun Suomen yliopistot ovat olleet kiinnostuneita saamelaisarkeologiasta vain yksittäistapauksissa – niihin liittyviä tutkimusohjelmia tai -hankkeita ei ole.

Saamelaisia arkeologiaan liittyviä kulttuuriperintökohteita tunnetaan myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelta. Tunnetuimmat sijaitsevat Lapin maakunnan alueella, mutta niitä tunnetaan myös Kainuusta. Kohteisiin liittyy tavallisesti historiallisia lähteitä tai perimätietoa, joiden perusteella ne liitetään saamelaisten historiaan, taikka sitten sellaisia arkeologisia havaintoja, joita on selkeästi pidetty saamelaiselle kulttuurille ominaisina. Kohteet ovat useimmiten saamelaisten historiallisia pyhiä paikkoja, hautoja tai asuinpaikkoja. Kokonaisuutena ne tunnetaan kuitenkin erittäin huonosti, koska tunnettuja kohteita on varsin vähän ja niitä on myös tutkittu tähän mennessä vain vähän.

Onko sitten mielekästä pyrkiä selvittämään muinaisjäännösten rakentajien ja käyttäjien etnistä taustaa? Pytythän eivät tunnetusti puhu mitään kieltä, eikä arkeologisten löytöjen perusteella voida päätellä ihmisten etnisyyttä. Kun pyritään selvittämään yhteisöjen toiminnan perusteita ja rakennetta, niiden ominaispiirteitä, on selvää, että tutkimukseen pitää pyrkiä sisällyttämään kaikki olemassa oleva ja tiedossa oleva lähdeaineisto. Jos Etelä-Suomen rautakautista tai keskiaikaista yhteisöä tutkitaan siten, että sisämaassa sijaitsevat kohteet luetaan problematisoimatta aina esim. kalmistokulttuuriin kuuluviksi eräkohteiksi, voi kokonaiskuva muodostua vinoutuneeksi tai peräti virheelliseksi. Kyseessä voikin yhtä hyvin olla toiseen kulttuuripiiriin kuuluva kohde, jolloin kokonaiskuva muuttuu aivan toisenlaiseksi.

Museoviraston rooli muuttumassa

Museokentässä tapahtuu ensi vuoden vaihteessa suurehkoja muutoksia, jotka vaikuttavat myös Museoviraston rooliin sekä kulttuuriperinnön suojelussa että tutkimuksessa. Nykyiset maakuntamuseot muuttuvat alueellisiksi vastuumuseoiksi, ja ne ottavat päävastuun kulttuuriperintöhallinnon alueellisesta viranomaistyöstä. Tähän asti Museovirasto on panostanut varsinkin suojeluun ja osallistunut viranomaisena lausuntotyöskentelyyn, mutta vuoden vaihteen jälkeen ruohonjuuritason toimintaan käytettyjä resursseja vapautuu mm. viranomaistoimintaa palvelevaan kehittämiseen ja tutkimukseen. Tässä tarjoutuu meille mahdollisuus tehdä enemmän erilaisiin kohteisiin liittyviä selvityksiä ja osallistua myös tutkimuksen tekoon.

Museoviraston rooli tutkimusta tekevänä instituutiona voi hyvinkin muuttua ja vahvistua. Onkin mahdollista, että virasto ottaa laajemman roolin valtakunnallisen tason selvitysten ja tutkimuksen koordinoijana, ja miksei myös tekijänä. Kun Museoviraston kulttuuriympäristöpalvelut-osaston alueyksiköt ovat tähän asti menneet alueet edellä, on mahdollista, että tulevaisuudessa mennään teemat edellä. Alueet eivät kuitenkaan katoa minnekään, vaan viraston intendenteillä säilyy todennäköisesti omat maantieteelliset vastuualueensa, mutta kullekin alueelle ominaiset teemat voivat nousta alueille tärkeiksi tekijöiksi. Näiden teemojen kehittämistä, tutkimista jne. voidaan viedä eteenpäin yhdessä Museoviraston ja alueellisten vastuumuseoiden kesken.

Museoviraston rooli tutkimuslaitoksena ja sen tutkimusprofiili ovat vielä hakusessa, mutta on selvää, että ne tulevat muuttumaan nykyisestä. Mihin suuntaan ja millä tavalla, ovatkin toinen asia. On selvää myös, että Museovirasto ottaa oman roolinsa myös tutkimuskentässä. Esimerkiksi saamelaisarkeologia voisi olla sellainen alue, jonka tutkimuksen koordinointia ja kehittämistä Museovirasto voisi viedä ainakin yhdessä Saamelaismuseo Siidan kanssa eteenpäin.

Petri Halinen