Kolme ihmistä kuvaa puhelimillaan kallioisella rannalla olevaa valtavaa ankkuria. Kuvaaja: Minna Koivikko, Museovirasto.
Fotogrammetrian työpajan osallistujat kuvaamassa harjoitustehtävää Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Kuva: Minna Koivikko., Museovirasto.

Museovirasto valmistautuu meriarkeologian olympialaisiin

Yli kaksisataa meriarkeologia eri maanosista saapuu pian Helsinkiin osallistumaan seitsemänteen IKUWA-sarjan kongressiin. Siitä on muodostunut maailman suurin merellistä arkeologiaa käsittelevä tapahtuma. IKUWA7-konferenssi järjestetään Helsingin yliopistolla 6.–9.6.2022.

Nimi tulee saksan kielestä IKUWAInternationaler Kongreß für Unterwasserarchäologie, sillä ensimmäinen kongressi pidettiin vuonna 1999 Saksan Sassnitzissa. Vuosien varrella Ikuwa on laajentanut perspektiiviään pelkästä vedenalaisesta kongressista laajemmin merellisiä teemoja käsitteleväksi tapahtumaksi. Se kokoaa alan asiantuntijat sekä harrastajat yhteen esittelemään työnsä tuloksia, tapaamaan kollegoita ja verkostoitumaan.

Edellinen IKUWA6 pidettiin Australian Fremantlessa vuonna 2016, ja nyt vihdoin seuraa suomalaiskollegojen voimanponnistus. Australiassa Suomi valittiin seuraavaksi kongressipaikaksi. Suomen-konferenssin teemaksi valittiin Delivering the Deep, Visions for the future eli vapaasti suomennettuna Viestejä syvyyksistä, visio tulevaisuudesta.

Onnea ja epäonnea

Allekirjoittaneet olivat mainostamassa mahdollisuutta tulla maahan, jossa asuu maailman onnellisin kansa, ainakin tilastollisten tutkimusten valossa. Kollegojen uteliaisuus oli herätetty ja järjestelyjen taakse muodostui kolmikko eli Museovirasto, Helsingin yliopisto ja Suomen meriarkeologinen seura. Yhteistyö on tiivistänyt Suomen meriarkeologista toimintakenttää, ja asiat ovat paljon muuttuneet kuudessa vuodessa.

Kongressilla on oma kansainvälinen ohjausryhmä, jota on konsultoitu tiukoissa tilanteissa. Näitä ovat muodostaneet pandemia, tapahtuman siirtäminen ja myös vedenalaiseen kulttuuriperintöön liittyvät eettiset kysymykset. Ongelmat on ratkaistu yksi kerrallaan, ja hihat on kääräisty useaan otteeseen. Nyt meillä on tarjota kolme päivää ja lähes 130 esitelmää sekä kaksiosainen posterisessio.

Tapahtuma järjestetään Helsingin yliopiston tiloissa pääosin Porthanian saleissa. Senaatorintorin puoleisen vanhan päärakennuksen juhlasali valmistui sopivasti remontista avajaisia varten. Näissä historiallisissa puitteissa tapahtuman avaa oma pääjohtajamme Tiina Merisalo.

Yhteistä perintöä suojeltava yhdessä

Heti avauspuheiden jälkeen pääsee ääneen Unescon sihteeristö oman asiantuntijamme Stefan Wessmanin kanssa ja seuraa paneelikeskustelu maailman tilanteesta. Suomi ei ole vielä ratifioinut Unescon sopimusta vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä, ja yksi kongressimme tavoitteista on tuoda esiin tämän tärkeyttä.

Itämeri on erityisesti vedenalaisen kulttuuriperinnön kannalta ihmeellinen, sillä se säilyttää orgaanisen materiaalin poikkeuksellisen hyvin. Tämän vuoksi meillä on runsaasti mm. puulaivojen hylkyjä, jotka edustavat monia eri kansallisuuksia.

Merenkulku, niin sodassa kuin kaupankäynnissäkin, on aina ollut hyvin kansainvälistä. Niinpä myös vastuu merellisen perinnön suojelusta ja tutkimuksesta ylittää kansalliset rajat, ja siksi se sopii erinomaisesti kansainvälisten sopimusten alle. Yhteiset sopimukset tukevat omaa pientä asiantuntijajoukkoamme ja tuovat arvostusta perinnölle, joka on suurelta osin meren pohjassa katseiltamme piilossa.

Meritiedettä kaikille

Halusimme myös esitellä alamme tutkimusaiheiden laajuutta, joten valikoimme esitelmiä eri sessioista, jotka tarjoillaan striimin kautta kaikille halukkaille torstaina 9.6.2022.

Striimin ohjelma ja osallistumisohjeet konferenssin sivuilla.

Striimissä esiintyy omankin merellisen kärkihankkeemme ”Veteen vajonneet” kollegat Ruotsista. Meriarkeologi Jim Hanssonin esityksessä kuullaan, miten naapurissa on saatu laivaston 500-vuotispäivän iloksi tunnistettua useita suuria tammisia sotalaivoja.

Museovirastosta esitelmiä ovat pitämässä meriarkeologit Riikka Alvik ja Päivi Pihlanjärvi sekä avajaispäivien yleiskatsauksessa Minna Koivikko.

IKUWA7-kongressin verkkosivut


Minna Koivikko
Museovirasto