Mitä ovat yhteiskunnan kannalta kriittiset tehtävät kulttuuriperintötyössä?
Valmiuslain voimaantulon yhteydessä huomiota on kiinnittänyt se, että myös muistiorganisaatioissa on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittistä henkilöstöä. Alalla työskentelylle ja töiden sujumiselle tämä rooli antaa lisämerkitystä. Valmiuslaissa ei kuitenkaan tarkenneta, mitä yhteiskunnan kannalta alan kriittiset tehtävät ovat. Tämä on herättänyt kulttuurialalla kysymyksiä.
Ilman koronakriisiä harva meistä olisi tutustunut Turvallisuuskomitean julkaisemaan Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan vuodelta 2017. Se on valtioneuvoston periaatepäätös, korkean tason kansallinen suunnitelma, joka ohjaa yhteiskunnan varautumista eri hallinnonaloilla. Strategian mukaan yhteiskunnan kriisitilanteisiin varaudutaan kokonaisturvallisuuden toimintaperiaatteella, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. Strategiassa todetaan, että vahva kulttuuri-identiteetti lisää yhteisöllisyyttä ja kykyä sitoutua yhteisiin päämääriin.
Mitä tämä tarkoittaa kulttuuriperinnön alalla?
Kulttuuripalvelut ylläpitävät henkistä kriisinkestävyyttä
Yhteiskunnassa on tunnistettu seitsemän toimintoa, jotka ovat yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömiä, kaikissa tilanteissa ylläpidettäviä toimintokokonaisuuksia. Niistä yksi on henkinen kriisinkestävyys. Sillä tarkoitetaan yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan sekä kansakunnan kykyä kestää kriisitilanteiden aiheuttamat henkiset paineet ja selviytyä niiden vaikutuksista. Hyvä henkinen kriisinkestävyys edistää kriiseistä toipumista. Vaikka henkisen kriisinkestävyyden pohja rakennetaan normaalioloissa, sen merkitys korostuu kriisien aikana.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaan (kohta 51) opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan vastuulle kuuluu henkisen kriisinkestävyyden osa-alue ”Kulttuuripalveluiden ylläpitäminen ja kulttuuriomaisuuden suojelu”. Tässä määritellään kulttuurialan kriittiset tehtävät. Kokonaisuudesta voi tunnistaa kolme teemaa: kulttuuriomaisuuden suojelu, viranomaistehtävät ja kulttuuripalveluiden ylläpitäminen.
Tehtävä 1. Kulttuuriomaisuuden suojelu
Kansallisesti merkittävän kulttuuriomaisuuden sisällään pitämät kulttuuriarvot on turvattava kaikissa olosuhteissa. Tämä on helppo tulkita: kansalliselle kulttuuriomaisuudelle ei saisi kriisien aikana tapahtua mitään sellaista, mihin ei olisi varauduttu jo normaaliolosuhteissa. Kokoelmien ja merkittävien kohteiden tulee säilyä ja säilytysolosuhteiden pysyä ennallaan. Kulttuuriomaisuutta koskevan tiedon tulee säilyä, myös digitaalisessa muodossa.
Jokainen kulttuuriperintöorganisaatio tunnistaa helposti työtehtäviä, joihin nämä tavoitteet kuuluvat. Kulttuuriarvojen turvaamista tukevat myös Suomenkin hyväksymät kansainväliset sopimukset, kuten Haagin sopimus vuodelta 1954.
Tehtävä 2. Viranomaistehtävät
Kulttuuriperintöön liittyvät lakisääteiset tai viranomaistehtävät ovat niin ikään selkeä kokonaisuus. Niissä käytetään julkista valtaa: tehdään päätöksiä, annetaan lausuntoja ja ylläpidetään kulttuuriperinnön suojelun prosesseja.
Tällaisia tehtäviä on valtion ja kuntien viranomaisilla ja entistä enemmän myös museokentällä uuden alueellisen vastuumuseojärjestelmän ja museolain myötä. On erittäin tärkeää huomata, että alueellisen vastuumuseotehtävän kaikki kolme tehtäväkokonaisuutta ovat laissa määriteltyjä eli lakisääteisiä. Vaikka museot on suljettu asiakkailta, niiden lakisääteiset tehtävät kulttuuriperinnön suojelemiseksi jatkuvat.
Tehtävä 3. Kulttuuripalveluiden ylläpitäminen
Turvallisuusstrategian mukaan “Kulttuuri on keskeinen ihmisen identiteettiä ja omanarvontuntoa muovaava tekijä. Vahva identiteetti lisää yhteisöllisyyttä ja kykyä sitoutua yhteisiin päämääriin.”
Siksi kulttuuripalveluiden ylläpitäminen on kriittisen tärkeää yhteiskunnan henkiselle kriisinkestävyydelle. Keskeisenä tavoitteena on ”turvata kulttuurinen osallisuus ja osallistuminen, sekä mahdollisuus kulttuurin harrastamiseen ja kokemiseen, kulttuuristen ryhmien vuorovaikutukseen ja uskontojen vuoropuheluun”.
Kulttuuriomaisuuden lisäksi myös museopalveluiden saatavuus pitäisi poikkeusoloissa turvata mahdollisuuksien mukaan. Tämä laajentaa kriittisyydeltään tarkasteltavien työtehtävien kirjoa.
Miten ja minkä tehtävien tuella voimme turvata kulttuuriperinnön saatavuuden yleisöille, kun perinteiset tavat eivät ole käytössä?
Monet museot ovat jo hakeneet vaihtoehtoisia ja luovia tapoja tavoittaa yleisöjä, kun käyntikohteet on suljettu ja kohtaava yleisötoiminta keskeytetty. Tämä on hieno ja luonnollinen reaktio omalle asialleen sitoutuneilta instituutioilta ja ammattilaisilta. Kriisin keskellä työhön kannustaa tieto siitä, että yhteiskunta pitää näitä palveluita kriittisen tärkeinä.
Kriisin jälkeen on aika toipua. Turvallisuusstrategia nostaa tässäkin kulttuuripalvelut tärkeään asemaan. Jotta poikkeustilasta voidaan palautua mahdollisimman hyvin, kulttuuripalvelujen omasta toimintakyvystä, ylläpidosta, mukautuvuudesta ja toipumiskyvystä on pidettävä huolta. Jo kriisitilanteen aikana.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017
Pirjo Hamari
Kirjoittaja on FT, Museovirastossa museoalan kehittämisen johtaja, joka on kiinnostunut kiinnostunut laajasti kulttuuriperinnön eri ilmiöistä ja niiden positiivisista vaikutuksista yhteiskunnassa, mutta on viime aikoina joutunut myös miettimään kulttuuriperinnön merkitystä kriisitilanteissa.
Blogikirjoitus on julkaistu alun perin Museoviraston vanhalla blogialustalla 6.4.2020.