Ajankohtaista arkeologiasta: Metsien arkeologinen kulttuuriperintö – rikas, tutkimaton ja uhanalainen

Muinaisista kaskista kertovat hämäläisten kuusikoiden ja savokarjalaisten koivikoiden sammaloituneet kivikasat. Tervanpolttajien pirtin vaatimattomat jäännökset voivat piileskellä ison tervahaudan lähistön varvikossa. Suomen metsissä on jääkauden jälkeisen ajan koko historia ja rikas arkeologinen kulttuuriperintö, jota emme vielä läheskään tunne.

Suurin osa maamme arkeologisesta kulttuuriperinnöstä on metsissä

Suomi on pinta-alaansa suhteutettuna Euroopan metsäisimpiä maita. Metsissä sijaitsee myös suurin osa maamme tunnetuista muinaisjäännöksistä ja muista kulttuuriperintökohteista.

Tällä hetkellä Museoviraston ylläpitämän muinaisjäännösrekisterin 44 700 kohteesta 27 000 on metsäisillä alueilla (puuston peittävyys > 30 %) sijaitsevia muinaisjäännöksiä ja muita kulttuuriperintökohteita, mikä on noin 60 prosenttia koko maan kohteista. Vaikka luku tuntuu suurelta, suuri osa metsissä sijaitsevista muinaisjäännöksistä on edelleen meille tuntemattomia.

Maamme laajuuden ja tutkimusresurssien vähäisyyden takia suuri osa metsäalueista on jäänyt arkeologisten inventointien ulkopuolelle. Inventoinnit ovat suuntautuneet lähinnä muuttuvan maankäytön, kuten kaavoituksen ja rakennushankkeiden piirissä oleville alueille.

Poikkeuksena mainittakoon Metsähallituksen KMO 2015 -hankkeen inventointi (KMO = Kansallinen metsäohjelma), jonka puitteissa arkeologit inventoivat otantamenetelmällä kuuden vuoden aikana noin neljä miljoonaa hehtaaria valtion talousmetsiä. Tuloksena löydettiin yli 10 000 muinaisjäännöstä tai muuta kulttuuriperintökohdetta, joiden aikahaarukka ulottuu maamme varhaisimmasta asutushistoriasta 1960-luvulle.

Uusi teknologia löytää kohteet tarkasti

Tekniikan ja menetelmien kehittyminen on viime aikoina mahdollistanut erilaisten kaukokartoitusmenetelmien ja automaattisen tunnistamisen avulla tapahtuvan muinaisjäännösten etsimisen ja löytämisen.

Tästä on yhtenä esimerkkinä juuri päättynyt Museoviraston ja Oulun yliopiston LIDARK-hanke, jonka tavoitteena oli pilotoida kone- ja syväoppimiseen perustuvien menetelmien käyttöä arkeologisten kohteiden automaattiseen tunnistamiseen laserkeilausaineistoista. Kohteiden löytämisen lisäksi tavoitteena oli tuottaa myös entistä tarkempaa tietoa kohteiden määrästä, sijainnista ja ominaisuuksista.

Projekti onnistui erinomaisesti, ja sen tulosten perusteella voidaan todeta, että esimerkiksi tervahautojen, hiilimiilujen, pyyntikuoppien ja sotahistoriallisten kohteiden tunnistaminen onnistuu hyvin. Projektissa löydettiin kymmeniä tuhansia ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä metsäalueilta, jotka ovat aiemmin pääasiassa olleet arkeologisen inventoinnin tavoittamattomissa. Nämä kohteet eivät vielä ole muinaisjäännösrekisterissä, mutta niiden tietoja voidaan jo tarvittaessa hyödyntää.

Kirsikkana kakun päällä on kohteiden tunnistamisen lisäksi paikkatiedon tarkkuus, joka on avaintekijä erityisesti metsäisillä alueilla, jossa suurimman uhkan kohteiden säilymiselle aiheuttavat metsätaloustoimenpiteet, kuten hakkuut, metsän uudistamiseen liittyvät maanmuokkaukset ja metsäteiden rakentaminen. Ilmaston muutoksen myötä myös kasvavat myrskytuhoriskit tulee ottaa huomioon metsien käsittelyssä.

Miten metsien kulttuuriperintöä suojellaan?

Metsänkäyttöilmoitukseen perustuva lausunto ohjeistaa, kuinka muinaisjäännöksen tai kulttuuriperintökohteen alueella sijaitsevalla toimenpidekuviolla toimitaan. Suomessa tehdään vuosittain noin 130 000–140 000 metsänkäyttöilmoitusta. Lain mukaan se on toimitettava Metsäkeskukselle aina kun toimenpiteitä suunnitellaan.

Mikäli toimenpidekuviolla tai sen läheisyydessä (200 metrin säteellä) on muinaisjäännösrekisterissä muinaisjäännös tai muu kulttuuriperintökohde, lähtee siitä automaattisesti lausuntopyyntö Museovirastoon, josta se ohjautuu kuntatiedon perusteella alueelliselle vastuumuseolle. Alueellinen vastuumuseo ohjeistaa lausunnossaan, kuinka toimenpidekuviolle suunnitellut toimenpiteet tulee toteuttaa, jotta muinaisjäännökselle ei aiheudu vaurioita.

Puiden poisto on aina sallittua ja myös suotavaa, sillä esimerkiksi hautaröykkiön päälle jätetyt puut voisivat kaatuessaan aiheuttaa sen rakenteille suuria vaurioita. Muinaisjäännöksen päältä ei myöskään saa ajaa, sen päälle ei saa varastoida puuta eikä hakkuujätettä. Kantojen nosto ja maanmuokkaus on muinaisjäännösalueella kielletty.

Lisäksi toimenpidekuviolla sijaitsevat rakenteet (kuten pyyntikuopat, asumuspainanteet, hautaröykkiöt jne.) tulee merkitä maastoon ennen hakkuiden aloittamista. Tarvittaessa alueellisen vastuumuseon arkeologi tulee auttamaan maastomerkinnöissä.

Säilyykö metsien kulttuuriperintö tuleville sukupolville?

Suomessa on tällä hetkellä hyvä ja toimiva järjestelmä, joka periaatteessa takaa sen, että metsien muinaisjäännökset ja muut kulttuuriperintökohteet pystytään oikealla tavalla huomioimaan metsätalouden toimenpiteissä. Lisäksi toimijat, niin yritykset ja organisaatiot kuin yksittäiset maanomistajat, suunnittelijat sekä metsäkoneurakoitsijat työntekijöineen suhtautuvat kulttuuriperintöön ja sen suojeluun positiivisesti. Henki on hyvä.

Kuitenkin muinaisjäännöksiä ja muita kulttuuriperintökohteita vaurioituu metsätalouden toimenpiteissä joka vuosi. Vaurioitumisia tapahtuu sekä tunnetuille kohteille että etenkin ennestään tuntemattomille, joita ei aina osata varoa.

Tämän vuoksi Museovirasto ohjeistaa, opastaa ja kouluttaa metsäalan ammattilaisia ja opiskelijoita. Museoviraston sivuilta löytyy tietopaketti muinaisjäännösten huomioimisesta metsätaloustoimenpiteissä. Lisäksi pidämme alan opiskelijoille vuosittain opetustilaisuuksia metsien arkeologisesta kulttuuriperinnöstä.

Edellä mainittujen lisäksi Museovirasto seuraa kulttuuriympäristön tilaa. Tavoitteena on, että vuosittain tarkastetaan noin 50–100 muinaisjäännöskohdetta, joissa on tehty metsätaloustoimenpiteitä. Tarkoituksena on selvittää, kuinka niiden suhteen annettua ohjeistusta on noudatettu, sekä dokumentoida mahdolliset poikkeamat ja vauriot. Kerättyjen tietojen pohjalta voidaan havaita kriittisiä osa-alueita ja mm. palautteen sekä koulutuksen avulla valistaa toimijoita, jotta vastaisuudessa vahinkoja ei enää sattuisi.

Toiveena ja tavoitteena on, että kaukokartoitusmenetelmien ja tietojärjestelmien kehittyessä voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa mahdollisimman suuri osa metsänkäyttöilmoituksiin liittyvistä lausunnoista voitaisiin automatisoida. Tämä tehostaisi suojelutyötä ja vapauttaisi alueellisten vastuumuseoiden rajallisia resursseja muihin tärkeisiin tehtäviin.

Jouni Taivainen

Erikoistutkija, Museovirasto