Kulttuuriperintö kriisitilanteissa

Ukrainassa on Venäjän hyökkäyssodan vuoksi tuhoutunut ja vaurioitunut merkittävä määrä ainutkertaista kulttuuriomaisuutta: syyskuuhun 2024 mennessä yhteensä 435 kohdetta, mukana maailmanperintöä, historiallisia rakennuksia, kirkkoja, monumentteja, kirjastoja, museoita, arkeologisia kohteita.

Tämä on yksi parhaillaan käynnissä oleva esimerkki kulttuuriperinnön tuhoamisesta tai ryöstelystä, jonka tietoisena tavoitteena on vastapuolen identiteetin ja vastarinnan murentaminen.

Länsimaissa kulttuuriperintö on ”vain” kulttuuripolitiikkaa?

Euroatlanttisissa maissa kulttuuriperintö ei näyttäydy samanlaisena aktiivisena ja dynaamisena ideologisena välineenä, osana kansallista turvallisuutta ja valtapolitiikkaa, kuten esimerkiksi Venäjällä. Näin totesi Pohjoismaisen kulttuuriperinnön ja aseellisten konfliktien tutkimuskeskuksen (CHAC) johtaja Frederik Rosén Tukholmassa kesäkuussa 2024. Näin siitä huolimatta, että sotilasliitto Nato tunnistaa kulttuuriomaisuuden suojelun olennaiseksi tekijäksi sekä sotilaallisessa ympäristössä että yhteisön turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja identiteetin kannalta.

Historia, kulttuuriperintö ja kulttuuri ovat myös osa Venäjän informaatiovaikuttamisen pelikirjaa: niitä vääristelemällä luodaan valtapoliittista maaperää. Kulttuuriperintö voi olla myös hybridiuhan välikappale. Länsimaissa kulttuuriperintö ja sen merkitys nähdään perinteisesti suppeammin, osana kulttuuripolitiikkaa, ja sen myötä (puolustus)poliittiselta painoarvoltaan kevyempänä.

Kulttuuriperintö osaksi Suomen kokonaisturvallisuutta – konkretiaa kaivataan

Kulttuuriperinnön merkitystä osana kokonaisturvallisuutta ei Suomessakaan ole tunnistettu riittävästi. Yhteiskunnan turvallisuusstrategian meneillään olevassa päivitystyössä on tarkoituksena ottaa huomioon Venäjän hyökkäyssodasta kerätyt opit. Kulttuurin ja kulttuuriperinnön roolin tulisi tämän tavoitteen valossa vahvistua.

Turvallisuusstrategiassa kulttuuriomaisuuden suojelu ja kulttuuripalvelut ovat osa henkistä kriisinkestävyyttä, mutta toimijakenttä on tunnistettu vain osin. Ylätason kirjausten ohella on syytä panostaa käytännössä kulttuuripalveluiden huoltovarmuuteen ja kulttuuriperinnön suojelemiseen kriisiaikoina. Varautumisen tulee olla konkreettista – strategisen sanahelinän varaan asiaa ei voi jättää.

Pohjoismaiden ja Baltian kulttuuriministerit nostivat toukokuussa 2024 yhdessä esiin tarpeen tehostaa kiireellisesti valmiutta ja suunnitelmallisuutta kulttuuriperinnön suojelemiseksi ja kulttuuritoiminnan ylläpitämiseksi kohonneen valmiustilan tai sotatilan aikana. Samalla he alleviivasivat kulttuurin keskeistä roolia demokraattisissa ja kriisinkestävissä yhteiskunnissa. "On elintärkeää, että suojelemme kulttuuriperintöä ja ylläpidämme kulttuuritoimintaa kriisin, valmiustilan tai sodan sattuessa”, totesi Ruotsin kulttuuriministeri Parisa Liljestrand puheessaan.

Baltian maissa kulttuuriomaisuuden suojeluun on tartuttu konkreettisesti. Esimerkiksi Virossa pelastusviranomaisilla ja puolustussektorilla on säännöllisiä yhteisharjoituksia sekä koulutusta kulttuuriomaisuuden suojelusta kriisitilanteissa. Suomen kokonaisturvallisuuden toimintamalli on hyvä lähtökohta ja olemme mukana lähialueiden yhteisissä keskusteluissa, mutta vaikutelmana on, että kulttuuria ei Suomessa oteta yhtä vakavana osana turvallisuustoimia. Konkreettisissa varautumistoimissa uhkaammekin jäädä lähimaista jälkeen.

Haagin yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisissa selkkauksissa

Kulttuuriomaisuuden merkitys osana sodankäyntiä sekä suuret aineelliset menetykset olivat käsin kosketeltavaa todellisuutta monissa maissa toisen maailmansodan jälkeen. Monumentteja ja historiallisia kaupunkeja rekonstruoitiin osana jälleenrakennustyötä. Tässä ilmapiirissä syntyi UNESCOn vuoden 1954 Haagin yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisen selkkauksen sattuessa.

Haagin yleissopimus on ensimmäinen ja kattavin monenvälinen sopimus, joka tähtää kulttuuriperinnön suojeluun sekä rauhan että aseellisen selkkauksen aikana. Yleissopimuksen tavoitteena on suojella kulttuuriomaisuutta, kuten arkkitehtuurin, taiteen tai historian monumentteja, arkeologisia kohteita, taideteoksia, käsikirjoituksia, kirjoja ja muita taiteellisesti, historiallisesti tai arkeologisesti kiinnostavia esineitä sekä kokoelmia.

Suomi on ratifioinut yleissopimuksen sen kaksi lisäpöytäkirjaa vuosina 1994 ja 2004 (toinen lisäpöytäkirja). Yleissopimus täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja on, ikävä kyllä, ajankohtaisempi kuin aikoihin. Haagin sopimus on otettu lähimaissamme kulttuuriperintö- ja puolustusviranomaisten yhteistyön perustaksi. Myös Suomessa sopimuksen toimeenpano on uudelleen aktivoitunut.

Kulttuuriperintöä koskeva digitaalinen tieto tulee turvata

Ukrainan tilanne on vahvistanut ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää on turvata digitaalinen kulttuuriperintö ja kulttuuriperintöä koskeva tieto. Digitoinnin avulla voidaan varmistaa, että keskeinen tieto ja kulttuuriperintö säilyvät myös konfliktitilanteissa. Tähänkin meidän tulisi Suomessa panostaa tämänhetkistä enemmän. Esimerkiksi museokokoelmia tai kulttuurihistoriallisia kohteita koskeva dokumentointi, tiedon laatu ja pitkäaikaissäilytys ovat keskeisiä asioita.

Museovirasto on paitsi koordinoinut Haagin sopimuksen toimeenpanoa myös edistänyt opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoituksella kulttuuriperintökohteiden dokumentointia. Keväällä 2024 valmistui pilottina maailmanperintökohde Petäjäveden vanhan kirkon 3D-mallinnus.

Tarkkoja mallinnuksia voidaan käyttää normaalioloissa korjaustöiden tukena. Ne myös varmistavat kulttuuriperintöä koskevan tiedon säilymistä myös pahimpien skenaarioiden toteutuessa – silloinkin kun kohteita tuhoutuu kriisien seurauksena. Modernien dokumentointikeinojen hyödyntämistä tulee jatkaa, ja Museovirasto hakeekin aktiivisesti rahoitusta ja yhteistyökumppaneita lähimaista.

Panostus varautumiseen tukee olemassaolomme perustaa

Museovirasto on mukana lähimaiden Haagin sopimuksen toimeenpanoa koskevassa keskustelussa, joka toivottavasti syvenee tiiviiksi, varautumista vahvistavaksi turvallisuusyhteistyöksi. Pohjoismaiden ja Itämeren maiden yhteistyö kulttuuriomaisuuden suojelemisessa konfliktien varalta on paitsi geopoliittisesti ja historiallisesti luontevaa myös olennaisen tärkeää.

Suomen tulee varmistaa laajassa kansainvälisessä, kansallisessa ja alueellisessa yhteistyössä, että varaudumme historiaa ja kulttuuria väärinkäyttävään hybridivaikuttamiseen ja että pahimpien skenaarioiden toteutuessa pystymme puolustamaan ja turvaamaan myös kulttuuriamme ja kulttuuriperintöämme, olemassaolomme perustaa.

Ulla Salmela

Kirjoittaja on Kulttuuriympäristöpalvelut-osaston johtaja