Gustavsvarn linnoitus ja majakkasaari
Linnoituksen rauniot kallioisella rannalla, taustalla meri ja taivas. Luonto ja kulttuuriperintö yhdistyvät Gustavsvärnin linnoituksella Hangossa. Teuvo Salmenoja voitti tällä kuvalla vuoden 2022 Wiki Loves Monuments -kilpailun. Teuvo Salmenjoki

Vuoden 2024 Wiki Loves Monuments -valokuvakisassa aiheena reitit ja risteykset, väylät ja verkostot

, ,

Maailman suurin valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments järjestetään jälleen syyskuussa 1.–30.9.2024. Tänä vuonna teemana on Reitit ja risteykset, väylät ja verkostot, joka on myös Euroopan kulttuuriympäristöpäivien vuositeema.

Reitit ja väylät mahdollistavat ihmisten, tavaroiden, taitojen, tietojen ja aatteiden kulkemisen. Vanhat ja uudet väylät yhdistävät ja joskus myös erottavat yhteisöjä toisistaan. Tämän vuoden teemalla kannustamme kuvaamaan suojeltuja rautatieympäristöjä, kanavia, museosiltoja, museoteitä, Euroopan neuvoston kulttuurireittejä ja virallisia matkailuteitä sekä niiden varrella olevia kohteita. Tärkeintä kilpailussa on yhteisen kulttuuriperintömme tallentaminen.

Kilpailuun voi osallistua valokuvilla, joissa näkyy suojeltu tai muutoin arvokkaaksi määritelty kulttuuriperintökohde, joka löytyy kilpailun kartalta. Voit osallistua itse kuvaamillasi kuvilla, jotka on otettu vuoden 2024 aikana tai aikaisemmin. Kilpailu sopii niin valokuvauksen harrastajille kuin kaikille kännykkäkuvaajillekin.

Kilpailuun osallistutaan tallentamalla kilpailuun osallistuvat kuvat 1.–30.9.2024 lomakkeella kuvapankki Wikimedia Commonsiin, jossa ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä.

Voit osallistua kilpailuun itse kuvaamillasi kuvilla, jotka on otettu vuoden 2024 aikana tai aikaisemmin. Wiki Loves Monumentsiin osallistuvat kuvat ovat tärkeitä lähteitä monenlaisille käyttäjille Wikimedia Commonsin kautta.

Harvoin kuvattuja kohteita ja kuvapareja kaivataan

Kilpailuun toivotaan erityisesti kuvia kohteista, joita on kuvattu harvoin. Ennen kuvaamattomat kohteet on merkitty kilpailun kartalle punaisella värillä.

Voit osallistua myös kuvaamalla historialliselle kuvalle parin, joka kertoo, miltä kuvauspaikka näyttää nykyään. Kannustamme lähettämään myös droonikuvia tai aikaisemmin kuvattuja omien arkistojen aarteita. Droonikuvaus on säänneltyä toimintaa, joten muistathan ottaa siihen liittyvät viranomaisohjeet huomioon.

Muista kunnioittaa yksityisyyttä. Jos haluat kuvata yksityisalueella, pyydä kuvaamiseen maanomistajan lupa. Kun kuvissa esiintyy ihmisiä, varmista, että saat kuvattavilta suostumuksen kuvan julkaisemiseen.

Kilpailun järjestää Wikimedia Suomi ry, yhteistyökumppaneinaan Euroopan kulttuuriympäristöpäivät, Museovirasto ja Kotiseutuliitto. Tavoitteena on innostaa mukaan mahdollisimman laaja joukko ihmisiä ja tehdä kulttuuriperintöä näkyväksi ja tunnetuksi. Kilpailu järjestetään Suomessa jo seitsemättä kertaa, vuodesta 2017 alkaen. Vuonna 2023 kuvattiin rakennusperinnön sijasta elävää perintöä osana kansainvälistä Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailua. Tavoitteena on innostaa mukaan mahdollisimman laaja joukko ihmisiä ja tehdä kulttuuriperintöä näkyväksi ja tunnetuksi.

Lisätietoja

Wiki Loves Monuments Suomi -verkkosivusto

Kilpailun aikataulu ja säännöt

Kuvattavat kohteet

Vuosien 2017–2024 voittajakuvat