Pylväs- ja viivakaavion yhdistelmä. Määrät kasvavat tasaisesti vuoteen, mutta vuosina 2020 ja 2021 näkyy merkittävä pudotus. Vuodesta 2022 alkaen määrät kasvavat jälleen samalla tahdilla kuin ennen vuosia 2020 ja 2021.
Museoiden käyntiluvut lähtivät selvään kasvuun vuonna 2016. Kasvu huipentui vuonna 2019, jolloin käyntejä tilastoitiin 7,6 miljoonaa. Vuosina 2020 ja 2021 koronarajoitukset romahduttivat museoiden käyntimäärät alle 4,5 miljoonaan. Koronarajoitusten hellittäessä vuonna 2022 yleisöt löysivät jälleen museoihin, ja käyntiluvut lähtivät nopeasti uuteen kasvuun. Graafi: Mainostoimisto KMG Turku

Tilastokortit esittelevät museoiden vuotta 2023

,

Museovirasto on julkaissut vuoden 2023 Museotilaston tietoja esittelevät Tilastokortit. Tilastot kertovat laajasti museoiden monipuolisesta toiminnasta. Ennätyksiä tehtiin niin käyntimäärissä kuin museoiden tuloissa.

Vuonna 2023 museot olivat suositumpia kuin koskaan ja museoissa tehtiin kaikkien aikojen käyntiennätys: 8,7 miljoonaa käyntiä. Edellinen käyntiennätys vuodelta 2019 rikkoutui 1,1 miljoonalla käynnillä.

”Museoiden sisällöt kiinnostavat laajasti yleisöjä eri puolilla Suomea. Museoiden laadukkailla palveluilla ja ajankohtaisilla sisällöillä on selvästi kysyntää,” iloitsee erikoisasiantuntija Anu Niemelä Museovirastosta.

Vuonna 2023 museot järjestivät vilkkaasti erilaisia yleisötapahtumia. Opastuksia, työpajoja ja muita yleisötapahtumia järjestettiin yhteensä yli 75 000, mikä on 9 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Sen sijaan livestriimattujen tapahtumien määrä ja niiden yleisömäärät jatkoivat koronavuosien jälkeistä laskuaan: niitä järjestettiin viime vuonna 800, mikä on 55 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022.

“Museoiden autenttiset sisällöt ja elämykselliset tapahtumat houkuttelevat yleisöjä nimenomaan paikan päälle museokohteisiin. Vaikka livestriimattuja yleisötapahtumia järjestettiin vähemmän kuin koronavuosina, on museoiden digitaalisten palveluiden monipuolistuminen osaltaan vaikuttanut museoiden suosioon ja tunnettuuteen,” Niemelä kuvailee.

Pylväskaavio, jossa vuodet 2020 ja 2021 ovat kolmanneksen matalampia kuin vuodet 2022 ja 2023. Vieressä palloissa seuraavat luvut: verkko-opastukset 26 603, verkkotyöpajat 2 196 sekä muut tapahtumat 17 371.
Museoiden järjestämät yleisötapahtumat vuosina 2020–2023 sekä verkkotapahtumien kävijämäärät 2023. Graafi: Mainostoimisto KMG Turku

Kaikkien aikojen käyntiennätys näkyy myös museoiden omien tulojen reippaana kasvuna. Museoiden omat tulot vuonna 2023 olivat yhteensä 68,7 miljoonaa euroa, mikä oli noin 13,9 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuotena. Kasvua omissa tuloissa oli 25,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvua oli erityisesti museoiden pääsymaksutuloissa.

“Museot ovat onnistuneet lisäämään oman toiminnan tuottoja. Vuonna 2015 lanseerattu Museokortti on kasvattanut nimenomaan maksettujen käyntien osuutta, mikä näkyy pääsylipputulojen kasvuna,” Niemelä kertoo.

Ympyräkaavio: Pääsymaksut 57,2 prosenttia. Palvelu- ja myyntitulot 30,9 prosenttia. Sponsoritulot 2,5 prosenttia. Muut tulot 9,3 prosenttia.
Museoiden omat tulot muodostuvat pääsymaksutuloista, palvelu- ja myyntituloista, sponsorituesta sekä muista omista tuloista. Suurin osa museoiden omista tuloista koostui pääsymaksutuloista, jotka kasvoivat lähes 10 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Graafi: Mainostoimisto KMG Turku.

Tilastokortit esittelevät kootusti vuoden 2023 Museotilaston lukuja. Tilastokortit on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi tilastoluvuista on koottu englanninkielinen tiivistelmä. Tilastokorttien kuvituksesta ja taitosta Mainostoimisto KMG Turku.

Vuoden 2023 Tilastokortit:

Kaikki tilastokortit on julkaistu Museotilastot.fi-verkkosivuilla suomeksi ja ruotsiksi.

Vuoden 2023 Tilastokorttien lisäksi Museotilasto-verkkopalvelusta voi hakea tilastotietoa Suomen päätoimisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Lisäksi verkkopalvelusta löytyvät tilastojulkaisut vuosilta 2007–2015, Tilastokortit vuosilta 2016–2023 sekä CC BY 4.0 -lisenssillä julkaistut taulukot vuosilta 2007–2023.

Museoviraston vuosittain kokoama Museotilasto perustuu museoiden tilastokyselyn kautta antamiin vastauksiin, ja sen tavoitteena on antaa mahdollisimman luotettava yleiskuva maamme ammatillisesta museotoiminnasta. Vuoden 2023 tilastokysely lähetettiin 152 ammatillisesti hoidetulle museolle, joista lähes kaikki vastasivat tilastokyselyyn ainakin osittain.