Seurasaaren markkinat. Kuvaaja: Päivi Kosonen

Suomi osallistuu näyttävästi Kulttuuriperinnön eurooppalaiseen teemavuoteen – erityisesti kevät ja kesä aktivoivat tapahtumajärjestäjät

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi on herättänyt suurta kiinnostusta eri puolilla Suomea. Vuoteen liittyviä tapahtumia on huhtikuun puoliväliin mennessä ilmoitettu Museovirastoon jo yli 120 ja kesää kohti määrä kasvaa edelleen. Aktiivisuudessa suomalaiset tapahtumajärjestäjät voittavat monet isot EU-maat kirkkaasti.

Suomalaiset ovat aktiivisia yhdistys- ja järjestöihmisiä, mikä näkyy kulttuuriperintövuoteen ilmoitettujen tapahtumien määrässä. Huhtikuun puoliväliin mennessä teemavuoteen oli ilmoitettu Suomesta jo yli 120 hanketta. Väkilukuun suhteutettuna määrä on moniin muihin Euroopan maihin kuten Isoon-Britanniaan tai Puolaan verrattuna merkittävästi suurempi.

Museoviraston ja ympäristöministeriön alkuvuodesta toteuttaman Kulttuuriperintöbarometri 2017:n mukaan suomalaiset ovat myös kiinnostuneita kulttuuriperinnöstä ja yli puolet suomalaisista haluaisi tietää aiheesta lisää. Vastaavasti vain 17 % ihmisistä ajattelee olevansa aktiivisesti mukana kulttuuriperintöä koskevassa toiminnassa. Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi antaa suomalaisten aktiivisuudesta kuitenkin toisenlaisen kuvan.

Koko Euroopan laajuisesti näkyvä kulttuuriperintövuosi on oivallinen tapa levittää tietoa ja kuulla kulttuuriperinnöstä. Tapahtumia järjestetään kevään ja alkukesän aikana säännöllisesti eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Malmin lentoaseman ystävät r.y. järjestää Malmin historiallisen lentoaseman miljöössä 25.–27.5.2018 kaikille ilmailusta kiinnostuneille avoimen Helsinki Fly-In -tapahtuman. Tänä vuonna tapahtuma kunnioittaa myös Malmin kentän 80-vuotiasta toimintaa.

Kuopiossa sijaitseva Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Riisa juhlistaa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta puolestaan 22.3.–8.9.2018 Kivestä kuvaksi -näyttelyllä. Näyttelyssä on esillä Bysantin kukoistuskaudesta periytyvän, vuosituhansia vanhan mosaiikkitekniikan taidonnäytteitä eli Mosaiikki-ikonikerho Petroksen parhaimmistoa ja mosaiikkitaiteen nykytulkintoja. Lisäksi näyttely juhlistaa Suomen ortodoksisen kirkon 100-vuotiasta asemaa valtionkirkkona.

Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden yhteydessä eri toimijoita kannustetaan toteuttamaan myös sellaisia hankkeita, joiden tulokset jäävät elämään teemavuoden päätyttyäkin. Sastamalan seudun museo käynnisti huhtikuun alussa Jalkautuva museo -kehittämishankkeen, johon se sai Museovirastolta valtionavustuksen syksyn 2017 hakukierroksella. Vuoden 2018 aikana museo kehittää alueen kulttuuriperinnön tallentamiseen ja esittämiseen uuden yhteisöllisen toimintamallin osaksi museon jokavuotista perustoimintaa. Ensimmäisen kyläyhteisön kanssa toteutettavan tallennus- ja esittämisprojektin tulokset ovat myöhemmin yleisön nähtävillä Sastamalan museossa.

Tiedot Suomessa järjestettävistä tapahtumista kootaan kulttuuriperintövuoden verkkosivuille (www.kulttuuriperintovuosi2018.fi). Kulttuuriperinnön eurooppalaiseen teemavuoteen voi ilmoittaa hankkeita koko vuoden 2018 ajan. Ohjeet osallistumiseen löytyvät teemavuoden kansallisilta verkkosivuilta.

Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden verkkosivut: http://www.kulttuuriperintovuosi2018.fi/fi/

Kulttuuriperintöbarometri 2017. Museovirasto ja ympäristöministeriö. ISBN  978-951-616-295-2, 50 s. http://www.kulttuuriperintovuosi2018.fi/fi/mista-on-kyse/kulttuuriperintobarometri

Lisätiedot:
Erikoissuunnittelija Aura Kivilaakso, 0295 33 6027, aura.kivilaakso@museovirasto.fi
Yli-intendentti Ulla Salmela, 0295 33 6251, ulla.salmela@museovirasto.fi