Inma Herrera When We Thought the Sky Was Made of Stone 2024 kuva Aukusti Heinonen HIRES
Kuva Inma Herreran näyttelystä When We Thought the Sky Was Made of Stone (Kun luulimme taivaan olevan tehty kivestä) Galleria Sculptorissa 24.5.-16.6.2024. Kuva: Aukusti Heinonen.

Museovirasto jakoi yli 430 000 euroa avustuksia lähes 400 kuvataiteilijan näyttelypalkkioihin

Museovirasto jakoi vuosina 2024–2025 järjestettävien taidenäyttelyiden taiteilijapalkkioihin avustuksina 434 609 euroa. Avustuksia myönnettiin 184 eri näyttelyhankkeen palkkioihin, joita maksetaan 387 taiteilijalle. Avustusten turvin museot ja muut näyttelynjärjestäjät voivat maksaa kuvataiteilijoille palkkion taidenäyttelyä varten tehdystä työstä.

Näyttelypalkkiolla korvataan taidenäyttelyyn osallistuminen ja muu sen yhteydessä tehtävä työ. Näin huomioidaan kuvataiteilijoiden merkitys näyttelyn sisällön tuottajina ja parannetaan heidän mahdollisuuksiaan saada elantonsa taiteellisesta työstä. Näyttelypalkkiojärjestelmä auttaa turvaamaan pitkäjänteisesti taiteellista työtä ja kuvataiteen kehitystä.

”Yhä useammat taidenäyttelyiden järjestäjät maksavat näyttelypalkkioita ja palkkiosummat ovat myös kasvaneet. Näyttelypalkkiojärjestelmän luominen ja siihen kuuluvat valtionavustukset ovat siis mahdollistaneet sen, että kuvataiteilijat saavat nyt varmemmin korvauksen työstään, jota he tekevät saattaakseen taiteensa meidän kaikkien saataville. Aiemmin he saattoivat tehdä tämän työn täysin ilmaiseksi huolimatta siitä, että muille taidenäyttelyn tuottamiseen osallistuville henkilöille maksettiin asianmukainen korvaus”, kertoo erikoisasiantuntija Anna Koivusalo Museovirastosta.

Palkkio keventää taiteilijan taloudellista taakkaa

Avustuksia sai 46 toimijaa, joista 63 prosenttia oli ammatillisia museoita ja 27 prosenttia muita näyttelynjärjestäjiä. Uusimaa, jossa sijaitsee runsaasti taidemuseoita ja gallerioita, sai noin 30 prosenttia jaetuista avustuksista. Paljon avustuksia meni tällä kierroksella myös Keski-Suomeen ja Päijät-Hämeeseen, jotka saivat yhteensä noin 25 prosenttia jaetuista avustuksista. Muuten myönnetyt avustukset jakautuvat alueellisesti varsin tasaisesti ympäri Suomen.

Eräs suurimmista avustussummista tällä hakukierroksella myönnettiin Suomen Kuvanveistäjäliiton Galleria Sculptorin vuoden 2024 näyttelyiden taiteilijapalkkioihin.

”Avustus mahdollistaa meille näyttelypalkkion maksamisen jokaiselle Galleria Sculptorissa vuonna 2024 näyttelyn järjestävälle, yhteensä 20 taiteilijalle. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun Kuvanveistäjäliiton ylläpitämä galleria voi tarjota esittelemilleen taiteilijoille vuokrattomuuden lisäksi myös näyttelypalkkion. Palkkio keventää taiteilijan näyttelyn järjestämiseen liittyvää taloudellista taakkaa merkittävästi”, iloitsee Kuvanveistäjäliiton puheenjohtaja Ville Mäkikoskela.

Muita isompia avustuksia myönnettiin eri toimijoiden koko näyttelykauden palkkioihin esimerkiksi Oulun taidemuseolle, Kohta Taidehallille Helsingissä sekä Turussa sijaitsevalle Valokuvakeskus Perille. Yksittäisistä näyttelyistä suurimmat avustukset myönnettiin Rauman taidemuseon Nykytaidetriennaali Vaivannäkökulmaan, Jeremy Shaw’n yksityisnäyttelyyn Lahden visuaalisen taiteen museo Malvassa sekä Hämeenlinnan taidemuseolle Jukka Korkeilan näyttelypalkkioon.

Avustusta jaettu yhteensä lähes kolme miljoonaa euroa

Museovirasto on jakanut näyttelypalkkioavustusta vuodesta 2022. Tänä aikana se on myöntänyt avustuksina yhteensä noin 2,9 miljoonaa euroa kuvataidenäyttelyiden taiteilijapalkkioihin. Avustuksia voidaan myöntää ammatillisille museoille sekä muille voittoa tavoittelemattomille ammatillisille näyttelynjärjestäjille, kuten esimerkiksi taidehalleille, taidekeskuksille, valokuvakeskuksille ja taiteilijajärjestöjen gallerioille.

Seuraava hakukierros avautuu elokuussa 2024, jolloin avustuksia voi hakea vuosina 2025–2026 järjestettävien kuvataidenäyttelyiden taiteilijapalkkioihin. Avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Vuodesta 2024 alkaen myönnettyjä valtionavustuksia voi tarkastella Tutkiavustuksia.fi-palvelussa.