Hopeanvärinen lentokone mallia DC-3-OH-LCH.. Kuvaaja: Mikko Härö
Suomen viimeinen lentävä DC-3 OH-LCH. Lentokone tunnetaan myös nimellä "Hotelli". Kuva: Mikko Härö, Museovirasto​

Museovirasto jakoi avustusta 33:n kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikennevälineen restaurointiin

,

Avustusta saaneet kohteet ovat historiallisesti arvokkaita kulkuneuvoja, joiden säilyminen halutaan turvata. Tyypillisin avustettava entisöintihanke vuonna 2021 oli kulkuvälineen rungon tai korin kunnostustyöt. Moni hankkeista myös työllistää alan ammattilaisia ja siten edistää vanhojen työtapojen säilymistä.

Avustuksia myönnettiin niin yksityishenkilöiden, yhteisöjen, yritysten kuin aatteellisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden hankkeisiin. Avustettavien kohteiden joukossa on neljä lentokonetta, viisi rautatieliikenteen kalustoyksikköä, viisi kuorma-autoa, kaksi linja-autoa, kuusi henkilöautoa, kaksi höyryhinaajaa, hevosvaunut, paloauto, telatraktori, purjelaiva, moottorilaiva, purjevene ja yksi moottorivene. Lisäksi tuettiin Jokioisten museorautatien kunnostustöitä sekä höyrykattilasuojan rakentamista.

Avustushakemuksia tuli 116 kappaletta, ja niissä haettiin yhteensä 1 562 670 euroa. Tarkoitusta varten asetetun määrärahan suuruus oli 337 600 euroa. Tästä summasta päätettiin myöntää avustusta 33 kohteelle. Suurin myönnetty avustus oli suuruudeltaan 60 000 euroa, pienin 1000 euroa.

Arvokkaat kulkuvälineet halutaan pitää käyttökunnossa

Liikkuminen ja kuljettaminen ovat yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan universaaleja perustoimintoja. Vanhat kulkuvälineet ovat todisteita teollisuuden, talouden ja yhteiskunnan kehityksestä. Vanhojen kulkuvälineiden säilyttäminen käyttökunnossa perustuu taitoon. Korjaamisen taito on aineetonta kulttuuriperintöä, jonka säilymistä avustuksilla halutaan tukea.

Museovirasto tukee avustuksilla hankkeita, joilla tuetaan arvokkaaksi luokiteltujen kulttuuriperintökohteiden kestävää käyttöä ja hoitoa. Tavoitteena on varmistaa, että Suomessa säilyy edustava otos kulkuvälineitä asianmukaisessa käyttökunnossa.

”Käyttökuntoinen vanha kulkuväline on “real thing” – se pystyy kertomaan tarinoita sekä tarjoamaan kokemuksia ja elämyksiä, joihin vitriinin asetettu esine tai VR-lasit eivät pysty”, kuvailee erikoistutkija Hannu Matikka Museovirastosta.

Hakemusten laadullisessa arvioinnissa kiinnitettiin ensimmäisenä huomioita hankkeen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Tämän jälkeen arvioitiin kulkuvälineen arvo ja merkitys sekä hankkeen laatu ja vaikuttavuus kohteen palauttamiseksi tai säilyttämiseksi käyttökuntoisena.

Yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa kiinnitettiin huomiota hankkeiden työllistäviin vaikutuksiin, kulkuvälineen käyttöön, ylläpitoon ja kunnostukseen liittyvää tiedon ja taidon säilyttämiseen ja jakamiseen sekä hankkeiden osallistaviin vaikutuksiin.

Myönnettävän avustuksen suuruus voi olla 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista, eli jokainen avustuksensaaja laittaa entisöintihankkeeseensa aina vähintään Museoviraston myöntämän summan verran omaa rahaa.

Lisätiedot

erikoistutkija Hannu Matikka
hannu.matikka@museovirasto.fi, puhelin 0295 33 6273

Myönnetyt avustukset

Lisätietoja kulkuvälineiden entisöintiavustuksista