Studio Aleppo Liisa Nokso Koivisto Museovirasto small
Museoviraston vuonna 2017 järjestetyssä työpajassa pohdittiin elävän perinnön moninaisuutta ja tutustuttiin eri taustoista tulevien osallistujien perinteisiin. Kuva: Liisa Nokso-Koivisto, Museovirasto

Elävän perinnön lähettiläät nostavat esille kulttuuriperinnön moninaisuutta – Lähettiläshaku Museoviraston vetämään hankkeeseen avattu

Syksyllä 2022 käynnistyvään hankkeeseen valitaan avoimen haun kautta lähettiläitä eri kulttuuritaustoilla. Hankkeen tavoitteena on tuoda lisää näkyvyyttä kulttuurisesti moninaiseen elävään perintöön Suomessa sekä herättää keskustelua siitä, miten eri ryhmät osallistuvat ja voisivat osallistua elävän perinnön suojeluun Suomessa. Hanke liittyy Unescon yleissopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta ja sitä koordinoi Museovirasto yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus Taiken, Kulttuuria kaikille -palvelun ja Globe Art Pointin kanssa.

Museoviraston koordinoiman hankkeen myötä tehdään näkyväksi monista kulttuuritaustoista tulevien kulttuuriperintöä Elävän perinnön wikiluettelosisällöin. Wikiluetteloon on vuodesta 2016 kerätty esimerkkejä Suomessa näkyvistä perinteistä, ja nyt alustalla on jo yli 200 artikkelia 250 yhteisöstä eri puolelta Suomea. Wikiluettelossa verkossa vieraili yli 100 000 ihmistä 150 maasta vuonna 2021.

”Luettelosta löytyvät esimerkiksi Suomen romanien lauluperinne sekä afrikkalainen musiikki ja tanssi Suomessa. Koska esimerkkejä on luettelossa vielä kovin vähän, halusimme käynnistää konkreettisen hankkeen moninaisuuden esille saamiseksi”, kertoo erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirastosta.

Syksyllä 2022 käynnistyvään hankkeeseen valitaan nyt järjestettävän avoimen haun kautta seitsemän henkilöä kulttuurisesti erilaisista taustoista elävän perinnön lähettiläiksi. Hakuaikaa on 5.9.2022 asti. Valitut henkilöt osallistuvat Museoviraston työpajaan, jossa opitaan lisää elävästä perinnöstä. Tämän jälkeen lähettiläät aloittavat työskentelyn heille tutuissa yhteisöissä. Työpajojen lopputuloksena syntyy uusia artikkeleita wikiluetteloon useilla eri kielillä.

”Suomi on aina ollut pieneen kokoonsa nähden kulttuurisesti hyvin moninainen maa. Meillä on omat kansalliset vähemmistömme, ja sen lisäksi tänne on tultu kaikkialta ja täältä on lähdetty maailmalle. On tärkeää, että tätä tosiasiaa tehdään aktiivisesti näkyväksi myös julkisissa instituutioissa, sillä näkyväksi tekeminen, kuulumisen kokemukset ja mahdollisuus samastua tuottavat aitoa yhdenvertaisuutta”, Taiteen edistämiskeskus Taiken kulttuurisen moninaisuuden taideasiantuntija Koko Hubara sanoo.

Elävä perintö eli aineeton kulttuuriperintö tarkoittaa käytäntöjä, ilmaisuja, tietoja ja taitoja, jotka yhteisöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään. Se voi olla esimerkiksi esittävää taidetta, käsityötaitoja, suullista perinnettä, juhlaperinteitä tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä. Elävän perinnön wikiluetteloa kerätään osana Unescon sopimusta. Wikiluettelosta on mahdollista hakea määräajoin Elävän perinnön kansalliseen wikiluetteloon.