Ervinck verkkoon Mattila
Belgialaisen nykytaiteilija Nick Ervinckin Pohjoismaiden debyyttinäyttely nähtiin Hämeen linnassa vuonna 2021. Kuva: Tommi Mattila, Museovirasto

Museovirasto avasi avustushaun museoille kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin – hae 14.6.2022 klo 15 mennessä

,

Avustukset museoille taiteilijoiden vuoden 2022 näyttelypalkkioiden kattamiseen ovat nyt haettavissa. Avustuksen ensisijaisena tavoitteena on huomioida kuvataiteilijoiden merkitys näyttelyn sisällön tuottajina ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan saada elantonsa taiteellisesta työstä. Avustuksia haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten asiointipalvelun kautta.

Kenelle avustus on tarkoitettu:

• Päätoimisesti ja ammatillisesti hoidetuille kunnan, yhdistyksen, säätiön tai julkisoikeudellisen laitoksen sääntömääräisesti toimintaa harjoittaville museoille.

Mihin tarkoitukseen avustusta voi hakea:

• Avustusta voi hakea visuaalisen alan taiteilijalle tai taiteilijoille maksettavaan yksityis- tai ryhmänäyttelyn näyttelypalkkioon korvaamaan taiteilijalle taidenäyttelyssä esillä olevien teosten valmistaminen, näyttelyyn osallistuminen ja muu sen yhteydessä tehtävä työ.

Avustuksista päätettäessä etusijalla ovat vuoden 2022 aikana toteutettavat näyttelyt, myös ennen hakuaikaa päättyneet. Jos määrärahaa riittää, voidaan avustuksia lisäksi myöntää 1.1.−30.6.2023 alkaviin näyttelyihin.

Avustus kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin Museoviraston verkkosivuilla