Rajattu 97 A8848
Kansallismuseo oli vuonna 2021 koronarajoitusten vuoksi suljettuna tammikuusta toukokuun puoliväliin. Kuva: Onni Seppänen, Museovirasto

Vuonna 2021 Suomen museoissa tilastoitiin 4,3 miljoonaa museokäyntiä – luvuissa elpymistä pääkaupunkiseudun ulkopuolella

,

Museoviraston keräämien alustavien tietojen mukaan vuonna 2021 ammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin yhteensä noin 4,3 miljoonaa kertaa. Käyntiluvut ovat pysyneet lähes samalla tasolla kuin edellisenä vuotena. Koronapandemiaa edeltäneeseen vuoteen 2019 verrattuna käynnit ovat vähentyneet reilulla kolmella miljoonalla käynnillä (v. 2019 7,6 miljoonaa käyntiä).

Vuosi 2021 oli museoille hyvin poikkeuksellinen koronapandemiasta johtuvien rajoitusten vuoksi.

Rajoitukset vaikuttivat museoiden käyntimääriin monin tavoin. Esimerkiksi yleisöjen määrää jouduttiin rajoittamaan näyttelyissä ja tapahtumissa voimassa olevien alueellisten rajoitusten mukaisesti. Koronan vaikutukset näkyivät eri puolilla Suomea eri tavoin. Uudellamaalla käyntien määrä edelliseen vuoteen verrattuna väheni noin 29 %, sillä keväällä 2021 pääkaupunkiseudulla museot olivat yleisöltä suljettuna useita kuukausia. Sen sijaan suurimmassa osassa Suomea käyntien määrässä oli havaittavissa kasvua verrattuna vuoteen 2020, vaikka vuoden 2019 luvuista jäätiin vielä kauas.

”Museot ovat joutuneet tasapainoilemaan vaikean koronavuoden muuttuvien rajoitusten ja museosulkujen kanssa. Siksi onkin hienoa, että museokävijöiden määrä on pysynyt edellisvuoden tasolla. Se osoittaa, että museoilla ja kulttuuriperinnöllä on tärkeä merkitys tiedon, vapaa-ajan elämysten ja eteenpäin kantavien kokemusten lähteinä myös – ja etenkin – poikkeusaikoina. Uskon myös, että kävijämäärät lähtevät jälleen nousuun ja museot uuteen kukoistukseen koronan hellittäessä otettaan”, Museoviraston pääjohtaja Tiina Merisalo sanoo.

Museotilastossa on mukana 151 museota, jotka ylläpitävät 328 museokohdetta. Keskimäärin museokohteissa tilastoitiin 14 309 käyntiä. Museotilastossa käynniksi lasketaan käynnit näyttelyissä tai museon järjestämissä tapahtumissa museon omissa tiloissa.

Viisi suosituinta museokohdetta vuonna 2021 olivat:

• Ateneumin taidemuseo: 184 373 museokäyntiä

• Serlachius-museo Gösta: 125 182 museokäyntiä

• Kuralan Kylämäki (Turun museokeskus): 123 270 museokäyntiä

• Vapriikki: 122 329 museokäyntiä

• Amos Rex: 101 429 museokäyntiä

Yleisöryntäys ja uudistettu museo vilkastuttivat käyntilukuja

Poikkeusajasta huolimatta Serlachius-museo Göstassa Mäntässä koettiin yleisöryntäys.

”Suosion syitä olivat varmasti Banksy-näyttelymme sekä korona-aikaan kotimaanmatkailun suosio. Maailman salaperäisin katutaiteilija on suurtakin yleisöä kiinnostava ilmiö, ja osansa teki myös Banksyn hengessä tarjoamamme maksuton sisäänpääsy. Suosion ja pandemian yhdistelmä aiheutti monia erityisjärjestelyjä”, museon kehitysjohtaja Päivi Viherkoski kertoo.

”Joskus museo onnistuu jonkin näyttelyn tai projektin avulla ikään kuin murtautumaan ulos omasta ’kuplastaan’, eli jokin näyttely alkaakin kiinnostaa ja vetää sellaisiakin yleisöjä, jotka eivät museoon yleensä tulisi", museonjohtaja Pauli Sivonen jatkaa näyttelyn suosion pohdintaa.

Kuopiossa avautui kesäkuussa 2021 museon uudisrakennus Kantti, joka yhdistää Kuopion museon ja Kuopion pääkirjaston. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon vt. museonjohtaja Helka Väisänen kommentoi Kantin avautumista kesken koronapandemian:

”Kuopion museon uudisosan avaaminen keskellä koronapandemiaa oli samalla sekä haaste että mahdollisuus. Pyrimme maksimoimaan asiakkaiden ja henkilökuntamme turvallisuuden epidemian pyörteissä. Asiakkaat ovat ottaneet uudistuksen hienosti vastaan. Kävijämääriä ei voi verrata tavalliseen vuoteen, eikä uudisrakennuksen osalta myöskään aikaan ennen pandemiaa. Täysin uudistuneet pysyvät näyttelyt avautuvat tänä keväänä.”

Vuoden 2021 Museotilasto julkaistaan kesällä

Museovirasto kokoaa vuosittain tilastotietoa Suomen ammatillisesti ja päätoimisesti hoidettujen museoiden toiminnasta. Nyt julkaistut vuoden 2021 kävijämääriä koskevat tilastot ovat alustavia, ja ne perustuvat museoiden antamiin tietoihin. Kokonaisuudessaan vuoden 2021 tilastotiedot julkaistaan kesäkuussa 2022.

Alustavat tiedot vuoden 2021 museokäynneistä on koottu excel-tiedostoon, joka löytyy Museotilasto-verkkopalvelusta: www.museotilasto.fi/stattables