Aalto Works -maailmanperintöesitys

Aalto-arkkitehtuuria esitetään Unescon maailmanperintölistalle sarjakohteena, joka laajuudessaan vertautuu esimerkiksi 2010-luvulla hyväksyttyihin LeCorbusierin ja Frank Lloyd Wrightin modernin arkkitehtuurin sarjoihin. Valmisteluun kuuluvan kansainvälisen vertailevan arvioinnin mukaan kohteella on riittävä itsenäinen arvo maailmankulttuurina. Maailmanperintöesityksen lopullisen arvioinnin tekee kansainvälinen ICOMOS, ja asiaa odotetaan Unescon maailmanperintökomitean päätettäväksi aikaisintaan kesällä 2026.

Kansallinen aie Aalto-sarjakohteen viemisestä maailmanperintöluetteloon hyväksyttiin vuonna 2021, ja varsinaisen ehdotuksen valmistelu alkoi Museoviraston johdolla vuonna 2022. Aalto Works -esitysaineisto toimitetaan UNESCO:n maailmanperintökomitealle Pariisiin 31.1.2025 mennessä.

Esitys korostaa modernismin vastauksia yhteiskunnallisiin tarpeisiin

Aalto Works -sarjakohteen maailmanperintöarvo nojaa maailmanperintökriteeriin ii), jonka mukaankohde on merkittävästi vaikuttanut ajassaan tai kulttuuriympäristössään arkkitehtuurin, tekniikan, kaupunkisuunnittelun tai maisemasuunnittelun kehitykseen.

Aalto Works -maailmanperintöesitys perustuu 1900-luvun kansainvälisen modernin liikkeen ideoihin ja esittelee modernismin vastauksia yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Se korostaa modernismia laajana yhteiskunnallisena ilmiönä, ei vain arkkitehtuurin tyylinä. Nuoren kansakunnan kehityksessä kansalaisten yhdenvertaisuus ja hyvinvointi oli keskeistä, ja tähän pyrittiin investoimalla kaupunkisuunnitteluun, taiteeseen, arkkitehtuuriin ja muotoiluun. Näin arkkitehtuurista ja muotoilusta tuli osa Suomen modernia kansallista identiteettiä.

Innovatiiviset ratkaisut ja kansainvälinen toiminta nostavat sarjan modernin arkkitehtuurin maailmankulttuuriksi, mutta yhteisöllinen vuorovaikutus on hyvinvointiyhteiskuntaa palvelevien alueiden ja rakennuksien perusta. Esitys korostaa myös sarjan kohteiden erityistä luontosuhdetta ja rakennuksien tai aluekokonaisuuksien asemaa maisemassa tai kaupunkitilassa. Aalto Works sisältää vaihtoehtoja teknologista kehitystä ja rationaalisuutta korostavalle kansainvälisen modernismin suunnalle materiaalien käytön ja muotojen suhteen. Tavanomaisia materiaaleja ja perinteisiä aiheita on yhdistetty ainutkertaisiin muotoihin yllättävillä tavoilla.

Aalto Works -sarja koostuu 13 modernia arkkitehtuuria edustavasta rakennuksesta tai alueesta, joilla on merkittävä rooli kansainvälistä modernismin perinteessä. Arkkitehti Alvar Aallon (1898–1976) nimissä tunnetut teokset ovat kansainvälisesti tunnettuja ja tunnustettuja. Tärkeiden yhteistyökumppanien Aino Aallon (1894–1949) ja Elissa Aallon (1922–1994) sekä Aallon toimiston arkkitehtien ja suunnittelijoiden rooli oli esillä julkaisuissa jo varhain.
Muotoiluperinnöllä on tärkeä osa kohteessa. Käsitys Arkkitehtitoimisto Aalto & co:n työskentelytraditiosta ja suunnittelufilosofiasta sekä läheinen yhteistyö mm. Artekin kanssa on täsmentynyt viime vuosien tutkimuksissa.

Modernin rakennusperinnön arvon tunnistaminen

Kolmentoista Aalto-arkkitehtuurikohteen sarja muodostaa yhden temaattisen kokonaisuuden, jota ehdotetaan maailmanperintökohteeksi otsikolla Aalto Works.

Modernin rakennusperinnön joukossa on erityisen arvokkaita arkkitehtuurikohteita, jotka on säilytettävä. Aallon toimiston suunnittelemat rakennukset ovat olleet avainasemassa modernin rakennusperinnön suojelutarpeen tunnistamisessa jo luovan kauden kuluessa 1960-luvulta alkaen, ensimmäisinä lakisääteisen suojelun modernismikohteina sekä niiden suojelu- ja hoitokäytäntöjen luojina. Riihitien kotitalo ja toimisto Tiilimäellä ovat ainutlaatuisia esimerkkejä modernin arkkitehtuurin suojelun ulottuvuuksista, missä aineellinen ja aineeton arkkitehtuuriperintö ovat erottamattomina säilyttämisen kohteina. Aalto-kohteiden merkitys ja erityisarvo tulevat maailmanperintökohteena tunnustetuksi kansainvälisesti.

1930-luvulta 1970-luvulle valmistuneet kohteet ja niiden vaaliminen auttavat eläytymään edellisten sukupolvien kokemuksiin sekä ymmärtämään jatkuvuutta ja kulttuuriperinnön merkitystä. Aaltojen sarjan kaari alkaa varhaisen kansanterveystyön edistysaskelista Paimion parantolassa ja päättyy Finlandiataloon kulttuurin ja kansainvälisten kokouksien näyttämönä.

Aalto-sarjan rakennukset ja alueet on kaikki suojeltu rakennusperintölailla. Suojelupäätöksiin kirjatuista arvoista osa sisältyy esityksessä kuvattuun maailmanperintöarvoon, mutta esimerkiksi kohteen muotoiluperinnön vaaliminen on ollut vapaaehtoista.

Aalto Works -esityksen sisältöä ja tavoitteita:

Tavoitteena on ymmärtää kohde ja esitellä se kansainväliselle yhteisölle. Esitys perustuu arvojen ja merkityksien sekä niitä esittelevien ominaispiirteiden tunnistamiseen. Kohteeseen liittyviä arvoja tarkastellaan kriittisesti ja arvioidaan niiden suhde maailmanlaajuisiin teemoihin, kuten ihmiskunnan historiaan, kulttuuriin ja kehitykseen. Kohdetta myös verrataan kansainvälisellä tasolla muihin ”samanlaisiin” kohteisiin.

Esitykseen on perusteellisesti selostettu kohteen suojelun tilanne ja hoito. Maailmanperintöprosessissa kohteen suojelun, säilyttämisen ja hoidon menettelyjä haastetaan ja parannetaan myös kohteen laajempi ympäristö huomioiden. Samalla sitoutetaan omistajia ja muita osallisia kohteen hoitoon ja hallintaan. Pitkäjänteisen hoitosuunnittelun avulla hallitaan riskejä, tunnistetaan kohteeseen liittyviä – ristiriitaisiakin – intressejä, ja edistetään yhteistyötä ja tuetaan verkostoitumista niin kansainvälisesti, kansallisesti kuin paikallisestikin.

Kuvassa Finlandia-talo (Helsinki, 2010), kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö

Aalto Works -sarjakohteen 13 komponenttia

Museoviraston maailmanperintöesitys Aalto Works on valmisteltu vuonna 2021 luetteloon liitetyn aie-esityksen ”Alvar Aallon humaani arkkitehtuuri” pohjalta.

Aalto Works -kohteeseen kuuluvat 13 rakennus- ja aluekokonaisuutta ovat:

• Sunilan asuinalue, Kotka (1936, valm: 1938–1954)
• Paimion parantola, Paimio (1928, valm: 1933, 1958 laajennus, 1962 Kyykartano)
• Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylä (1949, valm: 1952)
• Aalto-keskus, Seinäjoki (1951, valm: 1960–1988)
• Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo, Helsinki (1953, valm. 1957)
• Finlandia-talo, Helsinki (1962, valm. 1971, 1975)
• Aalto House, Helsinki (1935, valm. 1936)
• Aalto-ateljee, Helsinki (1954, valm. 1955, 1964)
• Muuratsalon koetalo, Jyväskylä (1952, valm. 1953–54)
• Kulttuuritalo, Helsinki (1952, valm. 1958)
• Aalto-kampus, Jyväskylä (1951, valm. 1954–1971)
• Kolmen ristin kirkko, Imatra (1955, valm. 1958)
• Villa Mairea, Pori (1937, valm. 1939)

Museovirasto maailmanperintösopimuksen toimeenpanijana Suomessa

Suomi ratifioi maailmanperintösopimuksen vuonna 1987. Sopimuksen toimeenpanija Suomessa on Museovirasto, joka myös jakaa avustuksia Suomen maailmanperintökohteiden kehittämiseen ja hoitoon.

Esityksen Aalto-arkkitehdit

Arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto (1898–1976) perusti ensimmäisen arkkitehtitoimistonsa vuonna 1923. Hän osallistui elämänsä aikana yli 500:aan rakennusprojektiin, joiden kirjo ulottuu asuinrakentamisesta tärkeisiin julkisiin rakennuksiin, tuotantolaitoksiin ja aluesuunnitelmiin Suomessa ja ulkomailla. Aallon toimiston laaja tuotanto on vaikuttanut modernismin kansainväliseen kehitykseen. (Lähde: Arne Heporauta: Alvar Aalto Arkkitehti 1898-1976, Alvar Aalto -säätiö 1999)

Arkkitehti Aino Marsio (1894–1949) aloitti työntekijänä Alvar Aallon toimistossa vuonna 1923. Aino ja Alvar menivät naimisiin vuonna 1924. Aino Marsio-Aalto työskenteli puolisonsa rinnalla suunnittelijana. Aino Aalto oli Artekin perustajaosakas ja toimi ensin Artekin johtavana suunnittelijana 1935–40 ja sen jälkeen toimitusjohtajana 1941–49. Avioparin tiivis yhteistyö yhteisessä arkkitehtitoimistossa päättyi Ainon sairastumiseen ja kuolemaan vuonna 1949. (Lähde: Ulla Kinnunen (toim.); Aino Aalto, Alvar Aalto -museo 2004)

Elissa Aallon (os. Elsa Mäkiniemi, 1922–1994) aloitti arkkitehtina Aallon toimistossa vuonna 1949. Alvar ja Elissa Aalto menivät naimisiin vuonna 1952. Elissa Aalto työskenteli Aallon arkkitehtitoimistossa arkkitehtina uransa loppuun saakka. Hän johti toimistoa vielä 18 vuoden ajan Alvar Aallon kuoleman jälkeen. (Lähde: Mia Hipeli (toim.); Arkkitehti Elissa Aalto, Alvar Aalto -säätiö 2022)

Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon laajasta tuotannosta on vaikea jäljittää eri suunnittelijoiden roolia, sillä pääasiassa työt ovat kulkeneet toimiston nimissä. Toimistossa on sen olemassaolon aikana työskennellyt yhteensä kolmisensataa työntekijää, joista koko sen toiminnan ajan ulkomaisia työntekijöitä vähintään viidennes. (Lähde: Göran Schildt: Alvar Aalto, A Life’s Work, Architecture, Design, Art. OtavaPublishing Company Ltd Helsinki, 1994)

Mistä Aalto-arkkitehtuuri tunnetaan?

Aalto-arkkitehtuurin maine kasvoi kaluste- ja näyttelysuunnittelun sekä arkkitehtuuri- ja muotoilukilpailuissa saavutetun menestyksen myötä. Varhaisista toteutetuista töistä mm. Paimion parantola ja Viipurin kirjasto julkaistiin laajasti myös kansainvälisesti. Aaltojen määrätietoisesti solmimilla kansainvälisillä kontakteilla oli suuri merkitys. Alvar Aalto saavutti aseman eurooppalaisen modernismin kaanonissa arkkitehtina, joka tuotti kansainvälisen modernismin valtavirtaan sopivaa pelkistettyä arkkitehtuuria. Samaan aikaan töissä tunnistettiin valtavirrasta poikkeavaa inhimillistä lämpöä, orgaanisia ja veistoksellisia muotoja sekä suhde paikalliseen rakentamisen perinteeseen, materiaaleihin ja ympäröivään luontoon. (Lähde: Charlotte Ashby: Modernism in Scandinavia: Art, Architecture and Design, Bloomsbury Publishing Plc, 2017)

Pekka Suhonen kiteytti Aalto-arkkitehtuuria artikkelissaan arkkitehdin kuoleman jälkeen näin: “Aallon humanismi on saavutettu tutkimalla ihmistä, ja etsimällä hänelle luontuvia mittasuhteita, tiloja ja materiaaleja, luomalla hänen ympärilleen harmoniaa, lämpöä, virikkeitä ja elähdyttävää miljöötä. Se on ollut parhaan arkkitehtuurin tehtävä kaikkina aikoina.” (HS 13.05.1976)

Lisätietoa medialle