Seurasaaren konservaattori lyömässä puunrunkoa kirveellä.
Entistämisavustuksen tarkoituksena on mm. säilyttää rakennusrestauroinnin perinteisiä työtapoja. Kuvassa Museoviraston rakennuskonservaattori Seurasaaressa. Kuva: Museovirasto.

Avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen jaettu

, ,

Avustusta myönnettiin 166 kohteelle yhteensä lähes 1,4 miljoonaa euroa. Entistämisavustukset ovat Museoviraston suurin ja vanhin vuosittainen avustuskokonaisuus, joka jaettiin nyt 53. kertaa.

Avustushakemuksia jätettiin 539, joista 355 tuli yksityishenkilöiltä ja 90 yhteisöiltä. Haettujen avustusten yhteissumma oli lähes 6 miljoonaa euroa ja niihin liittyneiden hankkeiden yhteenlaskettu kustannusvaikutus 21 miljoonaa euroa. Tukea sai 166 kohdetta yhteensä lähes 1,4 miljoonaa euroa. Keskimääräinen avustus oli 8 146 euroa.

Entistämisavustuksen tarkoituksena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä osana kansallista kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Kunkin kohteen erityispiirteet on tärkeää tunnistaa jo ennen töihin ryhtymistä. Siksi tukea myönnettiin tänäkin vuonna myös monen kohteen tutkimuksiin ja korjaustöiden suunnitteluun.

”Hyvä ja perusteellisiin selvityksiin perustuva suunnitelma on edellytys onnistuneelle restauroinnille. Siksi myönnämme avustuksia varsinaisen korjaamisen lisäksi myös rakennushistoriaselvitysten, vauriokartoitusten, väriselvitysten ja restaurointisuunnitelmien tekoon”, kertoo erikoisasiantuntija Harri Metsälä Museovirastosta.

Korjaushankkeita toteutetaan usein vapaaehtoisvoimin, ja korjattavilla kohteilla on suuri merkitys paikallisille. Kohteiden kunnostaminen ja käyttäminen yhdessä vaalivat lähellä olevaa kulttuuriperintöä. Tuen avulla kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet säilyvät ja saavat arvonsa mukaista huomiota. Olemassa olevien kohteiden korjaaminen pidentää niiden käyttöikä ja siten vähentää tarvetta uudisrakentamiselle.

Lisätietoja:

erikoisasiantuntija Harri Metsälä, Museovirasto, harri.metsala@museovirasto.fi, 0295 33 6177

Myönnetyt avustukset

Avustuksen myöntämisen perusteet